Hulluussarjakuvia-kokoelma ilmestyy syksyllä 2020

Hulluussarjakuvat ilmestyvät ensimmäistä kertaa kirjana.

Hulluussarjakuvat ilmestyvät ensimmäistä kertaa kirjana.

Viimein voit lukea hulluussarjakuvasi myös omasta hyllystäsi! Pitkän, pitkän puurtamisen tuloksena Helsingin sarjakuvafestivaaleilla ilmestyy Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Suuri Kurpitsa), joka on sekä kokoelma rakastettuja hulluussarjakuvia että kertomus niiden synnystä.

Kahdentoista sarjakuvanovellin takana ovat todelliset henkilöt, joiden tarinat on julkaistu täällä blogissa vuosina 2015 – 2020. Kokoelma on ensimmäinen laatuaan ja ainut tapa, jolla voit saada hulluussarjakuvat itsellesi kirjamuodossa. Lisäksi kirja sisältää 60 sivua ennenjulkaisematonta, tekijän – eli minun, Viivin – elämästä kertovaa sarjakuvaa.

Kirjan nimitarina Sarjakuvaterapiaa kuvaa aikaa, jolloin piirsin muiden kokemuksia hulluussarjakuviksi ja kävin läpi omaa elämääni psykoterapiassa. Mitä tapahtuu, kun vuosia syömishäiriön ja loppuunpalamisen välillä sahannut nainen puhuu terapeutille äidistään, koirastaan, kuntosalinsa anorektisesta juoksijasta ja inhoamastaan lifestyle-bloggaajasta? Omaelämäkerrallinen psykoterapiakuvaus nivoo kaikki kertomukset yhteen ja näyttää myötätunnon, puhumisen ja kuuntelemisen muutosvoiman.

Olen teoksesta ja sen hulluussarjakuvista erittäin ylpeä. Siksi onkin siistiä, että olen sattumoisin tänä vuonna myös Helsingin sarjakuvafestivaalien kunniavieras ja teoksen julkaisu osa Graphic medicine -teemaista ohjelmaa la 4. –  su 5.9.2020 Helsingin Suvilahdessa! Tulethan sinäkin moikkaamaan minua Kattilahalliin? Paikan päältä voit ostaa signeeratun uutuusteoksen ja aikaisempaa tuotantoani. Järjestelyissä huomioidaan huolellisesti syksyn koronatilanne.

Ohjelma tarkentuu myöhemmin, mutta yksi tapahtuma joutaisi nyt heti kalenteriisi: tule sinäkin julkkareihin torstaina 3.9. Kulttuurikeskus Loukkoon kello 18.00 alkaen! Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, ja ilmestyy myöhemmin Hulluussarjakuvien Facebook-sivujen tapahtumiin. Julkkarit eivät ole julkkarit, jos te lukijat ette tule sankoin joukoin paikalle.

Jos haluat varmistaa että saat oman kappaleesi, voit ennakkovarata teoksen jo nyt sähköpostitse (viivirintanen@gmail.com). Kirjan hinta ja toimituskulut tarkentuvat myöhemmin, eivätkä varmasti ole suurensuuret.

Nähdään syyskuussa!

Terveisin Hulluussarjakuvien äiti Viivi

Share

7 vastausta artikkeliin ”Hulluussarjakuvia-kokoelma ilmestyy syksyllä 2020

    • Ihana kuulla! Pääsetkö julkkareihin 3.9. Helsinkiin tai festareille la-su 5.-6.9. Suvilahteen? 🙂 Lisäksi juuri sain tiedon korvanappiini kolmannesta tärpistä, eli printtinäyttelystä Ravintola Sörkan Ruususta syyskuun ajan. Laitan tästä lisätietoa pian myös blogiin.

  1. Olisi kova houkutus saapua täältä Tampereelta mitalikahveille. Tämä on monellakin tapaa merkittävä vuosi, sillä täytin kesäkuussa 40 vuotta ja lopettelimme vuosikausien psykoterapiaa. Lisäksi jouluaattona syntynyt äitini, joka teki työuransa psykologina ja psykoterapeuttina täyttää tänä vuonna 70! Täytyisi varmaan ostaa oma kappale teosta heti illan alussa, koelukea se läpi ja mahdollisesti ostaa vielä kappaleet äidilleni merkkipäiväksi ja terapeutilleni jäähyväislahjaksi – hän on luvannut vielä pari istuntokertaa ilmaiseksi tässä syksyllä vähän kuin laiskanläksyiksi! 😀

    Onko mahdollista saada omistuskirjoituksia kirjoihin?

    • Mahtava kuulla sinusta, Osku! Olet erittäin tervetullut julkkareihin. Toivottavasti kirja on mieleesi. Haluaisin kovasti kuulla, mitä psykoterapeutit ja muut alan ihmiset ajattelevat kirjan terapiakuvauksesta.
      Signeeraan kaikki kirjat erittäin mielelläni! 🙂 Sellaisen voi tilata minulta suoraan maililla (viivirintanen(at)gmail.com) 22€ + toimituskulut-hinnalla.

  2. Hyviä viikonlopun alkuja täältä Tampereelta. Luin juuri tämän uuden sarjakuvateoksesi, enkä selvästikään tullut hätiköineeksi eilen ostaessani saman tien sen kolmena kappaleena signeerauksin. Eivätköhän lahjan saajatkin osaa noita arvostaa.

    Miksiköhän minulla oli ennakkoon ajatuksena, että tämä olisi jotenkin kevyempi kirja? Ehkä tähän vaikutti oman elämäntilanteeni helpottuminen sitten Mielisairaalan kesätytön ensimmäisen lukukerran. Ostin sen vanhasta Tulenkantajien kirjakaupasta ehkä kesällä 2016 Hämeenpuiston varrelta, minkä jälkeen liike remontoitiin perusteellisesti, ja sittemmin valitettavasti lopetettiin. Loppuunmyynnistä löysin muuten Emmi Valveen Armon. Mutta joka tapauksessa toukokuun 2014 ja huhtikuun 2015 välillä olin kahteen otteeseen psykoosin takia Pitkäniemessä ja vielä kerran vaikean masennuksen ja sen yhteydessä yrittämäni itsemurhan takia. Asuin joka tapauksessa viimeisimmän mielisairaalajaksoni jälkeen Hämeenpuiston yksikössä eli ns. Sinisessä talossa ensin vajaan vuoden palveluasumisen puolella ja toisen vuoden kevyemmän tuetun asumisen puolella. Toukokuusta 2017 olen elellyt täysin omillani mukavassa asumisoikeuskaksiossa Linnainmaalla, ja vuosien psykoterapiakin on saatu ainakin toistaiseksi päätökseen. Kai näistä lähtökohdista jotenkin alitajuisesti odotin miedompaa sarjakuvaa, mutta tämähän oli timantiksi kiteytynyttä mustaa hiiltä. Aloitankin heti mainostamisen.

    Hyvää alkavaa syksyä!

    p.s. Mainostan kotisivunani jälleen valitettavasti jo edesmenneen Perttu Häkkisen radio-ohjelmaa ja Uskonnollinen hulluus -jaksoa jossa olin itse puhumassa

    • Hei, kiitos kun kävit! 🙂 Olen iloinen että vaikutuit, vaikka odotit ehkä erilaista kirjaa. On totta, että oma elämäntilanne aina vaikuttaa siihen, miltä jokin kirja tuntuu.
      Ja hyvä että käytät Perttu Häkkisen ohjelmaan tehtyä haastattelua linkkinäsi, jakso on erinomainen. Suosittelen kaikille: areena.yle.fi/audio/1-3945779

      • Lisään vielä että luultavasti ensimmäisen kerran Kesiksen lukiessani en välttämättä tuntenut asioita ollenkaan niin vahvasti (=normaalisti) kuin nykyään. Esimerkiksi surun uudelleen ilmestymiseen saattoi kulua parikin vuotta keväästä 2015. Muistan joskus tuolloin ajatelleeni keskittyneesti ennen surulliseksi kokemiani asioita, jolloin tunsin häivähdyksen surua, mutta jos keskittyminen katkesi hetkeksikin, katosi surun tunne jäljettömiin. Ehkä Kesiksessä viehätti aluksi suuresti juuri mielisairaalaympäristön onnistunut kuvaus, joka liittyi aivan lähimenneisyyteeni. Pitäisikin lukea tuo taas uudelleen, miltähän se nyt tuntuisi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *