”Itsemurhan tehneen läheisenä on vaikea kunnolla kohdata ihmisiä. Olen jotenkin alati varautunut, etten puhu ohi suuni – aihe on monille vaikea, ihan vieras, vaivaannuttava, ja mitä erilaisempia hiljentymisiä ja yhteyksien katkeamisiakin on sen ilmettyä seurannut. Tilanne on sama, kuin monien elämän epäonnien kanssa: on niin vaikea löytää tahoja, joille puhua juuri siitä, mistä tarvitsisi puhua.”
Vaikeasti sairaan läheisen kanssa eläessä oma hyvinvointi on itselleni ollut asia, joka on välillä unohtunut. Joskus on eläytynyt enemmän toisen auttamiseen, toisinaan on muistanut tarvitsevansa itselleen omaa aikaa. Ei ole mukavaa ajatella, että toinen saattaa eksyä kauemmas elämästä juuri silloin, kun itse on kääntänyt selkänsä. Itsestään huolehtiminen on ollut pakko opetella erikseen, eikä siinä kukaan ole voinut opastaa.
Oletan kaikkien ihmisten ennen pitkää kaikkoavan elämästäni – kuten on ollut tähänkin mennessä. En pidä katoamisia ilkeytenä, en ole katkera. Toki muidenkin täytyy kuunnella omaa jaksamistaan. Viihdyn yksin, muttei se ole aina mukavaa.”
Piirtäjä-Viivi: Vuosia sitten pienellä kotipaikkakunnallani eräs teini-ikäinen poika otti henkensä. Huhumyllyssä vatvottiin, kuinka 1) perheessä kaikki ei voinut olla hyvin 2) mahtaa olla kaikkien perheenjäsenten päässä vikaa ja 3) voi miten kamalaa. Päätelmät ovat hataria tai tragikoomisen ilmiselviä.
1) Läheinenkään ei voi kokea täsmälleen, miksi toinen surmaa itsensä. On vielä hatarampaa arvailla naapurin aidan takaa, mikä meni vikaan. Kaikilla on oikeus ja vastuu pitää tai ottaa henkensä, mutta vaikuttumia teon taustalla emme tiedä.
2) Surevia perheitä ei soisi syyllistettävän sillä, että perheessä on mielenterveysongelmia. Itsemurha ja hulluus mahtuvat samaan perheeseen, mutta eivät aina ole syy ja seuraus. Monissa perheissä on vakavia ongelmia, jotka eivät johda itsemurhiin. Toisissa perheissä ei ole sormella osoitettavaa ongelmaa, mutta joku voi silti itsensä tappaa. Mielenterveys- ja muita ongemia sekä syy-seuraussuhteita on moninaisia, päällekkäisiä ja joka kerta erilaisia.
3) Ainut sanotuista varmasti tosi on, että itsemurha on järkyttää. Jostain syystä itsemurhan tehneiden läheiset eivät pääse tästä yhteisöllisestä surusta osallisiksi, vaan heidän läsnäollessaan vaietaan. Varmaan hienotunteisuudesta. Läheltä nähty matka itsemurhaan kuluttaa ennen ja jälkeen teon, niinkuin Eeviäkin. Siksi vielä hienotunteisempaa on kysyä, kuinka sureva jaksaa ja haluaisiko hän ehkä puhua asiasta.
Itsemurha on yksi suurimmista tabuistamme. Niin suuri, että sen kohtaaminen, sureminen ja varsinkin harkitseminen on salaista. Kirjaimellisesti kuoliaaksivaikenemme itsemurhan.
Kauhistelemme tekoa niin paljon, ettemme edes tiedä miksi joku haluaa tappaa itsensä. Siksi Eevin tarinan kuuleminen opetti minulle enemmän itsemurhasta kuin yksikään tilasto. Eevi ihmettelee, miksi ”terve” yhteiskunta päättää itsemurhassa takuuvarmasti olevan jotakin ”sairasta”, jonka on pakko olla täysin perustelematta kummallista ja väärin.
Seuraava osa käsittelee Eevin omaa päätöstä. Kakkososan löydät täältä.
Tarina: Eevi
Kuvakäsikirjoitus ja piirtotyö: Viivi Rintanen
©Hulluussarjakuvat 2016/Viivi Rintanen ja Eevi.
Vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille löytyy esimerkiksi Surunauha ry:stä.
Suosittelisin myös Näin unta elämästä- dokumenttielokuvaa. Siinä itsemurhan vaikutuspiiriin joutuneet pääsevät ääneen, jos uskallat kuunnella.