Rakastaa ja ravistella /The Other Mother

Kuva

Kymmeneen laskeminen ei aina auta. Monet vanhemmat raivoavat ja riepottavat lapsiaan, usein tahtomattaan.

Mutta miten otetaan vastuu omasta aggressiosta?

Miten suojellaan omaa jälkikasvua vitsalta ja pelolta, jolla sinut ehkä kasvatettiin?

Counting to ten doesn’t always help. Many parents cannot control they anger and become rough or violent towards their children. But how do you take responsibility of your aggression? How do you protect your own offspring from the violence and fear that you were brought up?

This Comics about Madness-webcomic is based on real-life experiences of storyteller Elina. Read more about the blog here!

Rakastaajaravistella2018 1 korjattu

Rakastaajaravistella2018 2 Rakastaajaravistella2018 3 Rakastaajaravistella2018 4 Rakastaajaravistella2018 5 Rakastaajaravistella2018 6

Rakastaajaravistella2018 7 korjattu Rakastaajaravistella2018 8Rakastaajaravistella2018 9 korjattuRakastaa-ja-ravistella-animaatiokokeilu-8-2018-3

The rage is still deep inside me. But I’ve learnt how not to let it grow into monstrous proportions.

Elina: ”Muistan ensimmäisen kerran, kun suutuin silmittömästi lapsilleni vieläkin hyvin tarkasti. Vanhempi lapseni oli juuri täyttämässä kaksi vuotta, kun hän vahingossa rikkoi jotain pöydälle lojumaan jäänyttä. Sekosin harmista. Huusin ja syyttelin pientä lasta pitkän tovin. Muistan vieläkin, miten hän katsoi minua suurilla silmillään hyvin hämmentyneenä. Silmät täynnä luottamusta. Vielä. Sittemmin hän oppi juoksemaan pakoon ja piiloutumaan sängyn alle. Juuri samalla tavalla niinkuin minäkin olin lapsena juossut koivunvitsaa heiluttelevaa raivoavaa isääni piiloon.

Etsin apua ammattilaisista ja monelta suunnalta sitä sainkin. Oli keskusteluapua, ryhmiä, mutta aina oli helpompaa puhua muusta ahdistuksesta ja väsymyksestä kuin itse väkivallasta. Vanhempien vertaistukiryhmässä asian puheeksi ottaminen olisi ollut mahdottomuus. Vaikeaa monissa perheissä on, mutta eihän kukaan omaa lastaan sillälailla säti tai raivottarena jahtaa, että tämä juoksee uikuttaen peiton alle.

Pikku hiljaa vuosien kuluessa raivostumistilanteet vähenivät. Lopulta loppuivat kokonaan. Kasvoivatko lapset sellaiseen ikään että minulla oli helpompaa vai sainko aidosti avun ammattilaisten tuesta? Luultavasti vähän molempia. Edelleen syytän itseäni kaikista pulmista, mitä lapsen käyttäytymiseen tai sosiaalisiin suhteisiin tulee. Josko kaltoinkohtelu näkyisi lapsessa vieläkin jotenkin?

Ehkä parasta mitä itse osasin silti tehdä oli se, että raivon mentyä aina pyysin anteeksi, annoin tilaa jutella siitä mitä tapahtui. Avoimesti puhuin lapsille hirviöstä, joka minussa on. Ja onhan se hirviö edelleen minussa, mutta unessa – onneksi. Parasta, mitä sisäiselle hirviölleen voi tehdä on, että ottaa sen syliin ja hoivaa. Sillä sitä sekin on vain vailla.”

Viivi: Kuten kaikki Hulluussarjakuvat, tämä tarina kosketti. Elinan kerronnassa kuului häpeän lisäksi halun katkaista sukupolvet ylittänyt väkivallan ketju. Kertoja antoi ainekset hahmoon, johon tutustuminen voi auttaa monia. Heitä, joita on joskus pahoinpidelty ja jotka eivät haluaisi samaa omille lapsilleen. Heitä, jotka eivät halua satuttaa perhettään ja tarvitsevat siihen apua. Heitä, jotka kokevat pelkoa, tuskaa, syyllisyyttä ja häpeää koetusta tai tehdystä väkivallasta.

Kaipaisitko sinä apua väkivaltaan kotonasi? Tässä linkkejä apua tarjoaviin tahoihin:

Hätätilanteessa soita aina hätänumeroon (112).

Aloita esimerkiksi täältä, jos olet väkivaltaa käyttänyt nainen tai äiti: Maria Akatemia ry:n naisenvakivalta.fi -sivusto tarjoaa tukea, toivoa ja tarinoita naisten väkivallasta, aggressiosta ja itsehillinnästä. ”Nainen väkivallan tekijänä on yhä tabuaihe, vaikka tekijätilastoissa nainen näkyykin: parisuhdeväkivallasta noin kolmasosa on naisten tekemää ja lapsiin kohdistuvasta puolet.” Hulluussarjakuvien tarinankertojat ovat kehuneet Maria Akatemian tarjoamaa apua.

Maksuton Nollalinja (puh. 080 005 005) auttaa kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Nollalinja auttaa myös väkivaltaa kokeneiden läheisiä sekä ammattilaisia, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä.

Nettiturvakoti auttaa väkivallan kaikkia osapuolia tarjoamalla heille tietoa, keskusteluapua sekä tarinoita perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ja siitä selviytymisestä. Sivustolla autetaan myös väkivallan todistajina tai kohteina olleita lapsia ja nuoria. Myös sivuston Muita auttavia palveluja– osio on selkeä ja monipuolinen.

Mitä ajatuksia tarina sinussa herätti? Oletko sinä kokenut tai tehnyt väkivaltaa perheessäsi? Kommentoi vapaasti tai kirjoita osoitteeseen hulluussarjakuvia@gmail.com.

Share

Äärimmäinen äiti / A Special Kind of Mother

Kuva

Millaista on olla vanhempi, kun oma mieli järkkyy? Millaista on nähdä, kun vanhempi voi huonosti? Tarina perustuu Emilian kokemuksiin ja lausuu kysymyksen, jonka esittäminen vaatii rohkeutta, vastuullisuutta ja syvää rakkautta.

How does it feel to be a parent when you are mentally unstable? What kind of experience is it to witness that your parent is not well? This is Emilia’s story. It contains an important question that only a loving, responsible parent is brave enough to ask. Check out the discussion at the bottom of the post and hope you’ll take part too!

äitiys, mielenterveys, mielenterveysongelma, perinnöllisyys, periytyvä mielenterveysongelma, mania, psykoosi, aggressio, vanhemmuss

pohja2_äärimmäinen pohja3_äärimmäinen pohja4_äärimmäinen pohja5_äärimmäinen pohja6_äärimmäinenViivi: Halusin piirtää Emilian tarinan henkilökohtaisistakin syistä. Omassa lapsuudenkodissani oli vaikeaa ja erityisen vaikeaa oli toisella vanhemmallani. En toivoisi huonoja kokemuksiani kenellekkään, mutten missään nimessä antaisi hyviä pois. Emiliankaan lapset eivät vaihtaisi äitiään, koska rakastavat tätä ehdoitta.

Piirsin tämän tarinan tavallaan kuvitellakseni oman historiani ja tulevaisuuteni toisin.

Haluan kuvitella oman vanhempani kysyneen itseltään, onko hänestä vanhemmaksi.

Pyysikö hän koskaan apua? Olisipa hän uskaltanut toimia kuten Emilia. Ehkä silloin meitä olisi autettu ajoissa ja syyllistämättä.

Toisaalta toivon, että minusta voisi joskus tulla hyvä äiti, vaikka pelkään vanhemmuutta. Toivon, että itse uskaltaisin kysyä vaikeita kysymyksiä ja pyytää apua.

Emilian kokemus raapaisee pintaa hänen perheensä tarinasta. Mitä sarjakuva herätti sinussa?

Haluaisitko sinä olla vanhempi, vaikka mielesi on järkkynyt tai aina ollut raiteiltaan?

Onko vanhemmuus kaikille mahdollista? Voisiko se olla?

Millaisena koit tai koet vanhemmuuden tai kasvamisen kodissa, jossa mielet horjuvat?

Tämä on hyvin arka aihe. Siksi pyydän huomioimaan, että Emilian tarinasta näimme vain murto-osan. Hänen tilannettaan ei saa kommentoida arvostellen. Sen sijaan  vertaistuki olisi paikallaan!  Emilia tarvitsisi nyt kannustavia sanojanne. Osaisitteko lohduttaa tai tsempata häntä?

Lue loppuun

Share

KR(APU)L(A) – The worst hangover ever

Kuva

Krapula voi olla viaton ja pieni jyskytys. Tai sitten se voi olla pimeä ja ongelmallinen, toistuva kuilu, josta poispääsy on pikkuhiljaa vaikeampaa. Lähestyvän Flow-viikonlopun kunniaksi ja sarjakuvafestareita odottaen, tässä Järjettömän Vallilan kertomus käännekohtaisesta kankkusesta!

Kertomus on julkaistu aikaisemmin loppuunmyydyssä RIKKI-lehdessä vuoden 2016 sarjakuvafestivaaleilla. Nähdäänhän seuraavilla Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2.-3.9. Helsingin Suvilahdessa? 🙂

This story is about the worst and most groundbreaking hangover in a guy’s life. It’s part of an inclusive project called Hulluussarjakuvia – Comics about Madness. Check out the short description of this blog  and enjoy the subtitles between the panels. 🙂

Tarinankertoja/Storyteller: Järjetön Vallila 2016
Piirtotyö/Comic: Viivi Rintanen 2016

Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(1)Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(2)Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(3)Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(4)

Krapula (Hulluussarjakuvia 2016).Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(5)Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(6)Lue lisää tarinan taustoista alta!

Lue loppuun

Share

Omena kauas puusta, osa 2/2.

Kuva

”Kun puhutaan itsemurhasta, puhutaan elämästä,

ei kuolemasta.”

virkkoo Maiju aiemmin vinkatussa Näin unta elämästä -dokumentissa.

Pääset Omena kauas puusta- tarinan ensimmäiseen osaan tästä.

EeviViiviRintanenHulluussarjakuvia2_1EeviViiviRintanenHulluussarjakuvia2_2itsemurha, läheisen itsemurha, itsemurhatoiveet, Surunauha Ry

EeviViiviRintanenHulluussarjakuvia2_4

Usein kysytään, että ”vieläkö sä suret” tai ”mietit sitä”. Ei kai missään ole määritelty, kauanko saisi surra ja miettiä vaikuttimia ja seuraamuksia.

Tarinankertoja-Eevi

Ensimmäinen osa näytti alkutilanteen, jossa läheisen äidin kuolemasta oli neljä vuotta. Vuosien aikana Eevi on joutunut kokemaan, ettei hänen surulleen ole aina tilaa sellaisena kuin se on.

Eevi: ”Tein elintärkeän päätöksen siitä, että häpeilyyn en energiaani aio kuluttaa. Tosin viimeistään hävettää se, ettei varsinaisesti koe syyllisyyttä ja huonoutta kaikesta tapahtuneesta.

Kuten sarjiksen parisuhdekuvauksessa, on lohduttavaa, kun joku uskoo ja tukee. Muttei kaikki ole ihan niin yksinkertaista. Välillä itsensä motivoiminen ja uuteen uskaltaminen on helpompaa ja joskus tulee takapakkia.

Vielä täytyisi kyetä tekemään päätös olla pelkäämättä siitä, perinkö sairaalta äidiltä jotakin. Miksei voi uskoa olevansa terve – tai ainakin koittaa ehtiä tutkimaan ja ihastelemaan elämää, lukea hyviä kirjoja, opiskella ja opetella seisomaan käsillään niin kauan, kun ei todistettavasti ole sairas? Muuttaa uuteen paikkaan. Kukaan ei tee edellisiä puolestani.”

Omituisella tavalla henkensä riistämisellä ja omasta elämästä kiinni pitämisellä on jotain yhteistä: itsemurhahaluista tulee suojella, toisaalta läheisen on pidettävä itsestään huolta ensisijaisesti. Tarinallaan Eevi haluaisi ”herätellä kysymystä jokaisen päätösten painavuudesta: Kaikilla on oikeus – ja yhtälailla vastuu – omasta hyvinvoinnistaan.”

On hurjaa, miten suuri merkitys oman elämän päättämisellä on. Itsemurhaa jää vuosittain suremaan noin 10000 läheistä. Kaikki surut ovat erilaisia ja Eevin tarina niistä yksi.

Sama kääntäen: on hurjaa, miten valtava merkitys jokaisella elävällä on. Jos pohdit kuolemaa, harkitse elämää.

”Toivon lukijalle rohkeutta antaa itselleen aikaa ja
voimaa olla olematta itselleen liian ankara.”
Eevi

Tarina: Eevi

Kuvakäsikirjoitus ja piirtotyö: Viivi Rintanen

©Hulluussarjakuvat 2016/Viivi Rintanen ja Eevi.

Share

Omena kauas puusta, osa 1/2.

Kuva

 itsemurha, läheisen itsemurha, itsemurhatoiveet, Surunauha Ry itsemurha, läheisen itsemurha, itsemurhatoiveet, Surunauha Ry itsemurha, läheisen itsemurha, itsemurhatoiveet, Surunauha Ry  Tarinankertoja Eevi:

”Itsemurhan tehneen läheisenä on vaikea kunnolla kohdata ihmisiä. Olen jotenkin alati varautunut, etten puhu ohi suuni – aihe on monille vaikea, ihan vieras, vaivaannuttava, ja mitä erilaisempia hiljentymisiä ja yhteyksien katkeamisiakin on sen ilmettyä seurannut. Tilanne on sama, kuin monien elämän epäonnien kanssa: on niin vaikea löytää tahoja, joille puhua juuri siitä, mistä tarvitsisi puhua.”

Vaikeasti sairaan läheisen kanssa eläessä oma hyvinvointi on itselleni ollut asia, joka on välillä unohtunut. Joskus on eläytynyt enemmän toisen auttamiseen, toisinaan on muistanut tarvitsevansa itselleen omaa aikaa. Ei ole mukavaa ajatella, että toinen saattaa eksyä kauemmas elämästä juuri silloin, kun itse on kääntänyt selkänsä. Itsestään huolehtiminen on ollut pakko opetella erikseen, eikä siinä kukaan ole voinut opastaa.

Oletan kaikkien ihmisten ennen pitkää kaikkoavan elämästäni – kuten on ollut tähänkin mennessä. En pidä katoamisia ilkeytenä, en ole katkera. Toki muidenkin täytyy kuunnella omaa jaksamistaan. Viihdyn yksin, muttei se ole aina mukavaa.”

Piirtäjä-Viivi: Vuosia sitten pienellä kotipaikkakunnallani eräs teini-ikäinen poika otti henkensä. Huhumyllyssä vatvottiin, kuinka 1) perheessä kaikki ei voinut olla hyvin 2) mahtaa olla kaikkien perheenjäsenten päässä vikaa ja 3) voi miten kamalaa. Päätelmät ovat hataria tai tragikoomisen ilmiselviä.

1) Läheinenkään ei voi kokea täsmälleen, miksi toinen surmaa itsensä. On vielä hatarampaa arvailla naapurin aidan takaa, mikä meni vikaan. Kaikilla on oikeus ja vastuu pitää tai ottaa henkensä, mutta vaikuttumia teon taustalla emme tiedä.

2) Surevia perheitä ei soisi syyllistettävän sillä, että perheessä on mielenterveysongelmia. Itsemurha ja hulluus mahtuvat samaan perheeseen, mutta eivät aina ole syy ja seuraus. Monissa perheissä on vakavia ongelmia, jotka eivät johda itsemurhiin. Toisissa perheissä ei ole sormella osoitettavaa ongelmaa, mutta joku voi silti itsensä tappaa. Mielenterveys- ja muita ongemia sekä syy-seuraussuhteita on moninaisia, päällekkäisiä ja joka kerta erilaisia.

3) Ainut sanotuista varmasti tosi on, että itsemurha on järkyttää. Jostain syystä itsemurhan tehneiden läheiset eivät pääse tästä yhteisöllisestä surusta osallisiksi, vaan heidän läsnäollessaan vaietaan. Varmaan hienotunteisuudesta. Läheltä nähty matka itsemurhaan kuluttaa ennen ja jälkeen teon, niinkuin Eeviäkin. Siksi vielä hienotunteisempaa on kysyä, kuinka sureva jaksaa ja haluaisiko hän ehkä puhua asiasta.

Itsemurha on yksi suurimmista tabuistamme. Niin suuri, että sen kohtaaminen, sureminen ja varsinkin harkitseminen on salaista. Kirjaimellisesti kuoliaaksivaikenemme itsemurhan.

Kauhistelemme tekoa niin paljon, ettemme edes tiedä miksi joku haluaa tappaa itsensä. Siksi Eevin tarinan kuuleminen opetti minulle enemmän itsemurhasta kuin yksikään tilasto. Eevi ihmettelee, miksi ”terve” yhteiskunta päättää itsemurhassa takuuvarmasti olevan jotakin ”sairasta”, jonka on pakko olla täysin perustelematta kummallista ja väärin.

Miksei itsemurhasta saisi puhua suoraan sellaisen ihmisen suulla, joka ei ole vielä päättänyt, haluaako elää?
Eikö juuri päättelyketju jossa pohditaan elääkö vai eikö, ole tärkeä niille, jotka miettivät samaa?
Tai niille, joiden läheinen haluaa kuolla tai on tappanut itsensä?

Seuraava osa käsittelee Eevin omaa päätöstä. Kakkososan löydät täältä.

Tarina: Eevi

Kuvakäsikirjoitus ja piirtotyö: Viivi Rintanen

©Hulluussarjakuvat 2016/Viivi Rintanen ja Eevi.

Vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille löytyy esimerkiksi Surunauha ry:stä.

Suosittelisin myös Näin unta elämästä- dokumenttielokuvaa. Siinä itsemurhan vaikutuspiiriin joutuneet pääsevät ääneen, jos uskallat kuunnella.

Share