Suuruudenhulluus /The Bridge

Mitä jos joku saisi tietää, miten pieni ja nöyrä olet sisältä, vaikka ulospäin olet vahva ja suuri?

What if someone found out how small and humble you are inside, no matter how strong and big you look like? The following story is about the horror of masculine panic.

Is Something Wrong
They Are Lurking in the Dark

Heavy Breathing but Nobody’s There
If That’s What You Think You’d Better Beware

King Diamond, Lurking in the Dark

Tarinankertoja/Storyteller: Lasse Lindqvist 2016
Piirtotyö/Comic: Viivi Rintanen 2016

LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017

LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017

LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017 LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017 LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017 Lasse on jyväskyläläinen ammattikirjoittaja ja tuore maisteri Jyväskylän yliopistosta. Hän tuntee kauhukirjallisuuden ja kauhuntunnelmaisen musiikin, mutta suurinta kauhua hän kokee paniikkikohtausten aikana. Lasse ei ole ainoa kohtaamani paniikkihäiriöinen mies, mutta poikkeuksellisen rohkea sellainen.

Lasse: ”Olen Lasse Lindqvist, 31-vuotias kirjoittaja. Olen aina ollut urheiluhullu. Harrastan jalkapalloa, lenkkeilyä ja kuntosalilla rehkimistä. Paniikkihäiriöstä olen kärsinyt 15-vuotiaasta lähtien.”Suuruudenhulluus”-tarinamme päähenkilö Otto Rajala on jossain määrin kaltaiseni. Ailahtelu suuresta ja pystyvästä miehestä pieneksi ja mitättömäksi ressukaksi on minullekin tuttua teinivuosiltani. Kuitenkaan Otto ei ole minä vaan etäännytetty muunnos minusta, uusi ihminen. Osa hänestä on minua, osa ei.

Tarinallani haluan näyttää, että paniikkihäiriö on äärimmäisen kiusallinen sairaus, joka tulisi ottaa vakavasti. Olen kuullut usein sairauttani vähäteltävän, mikä on tuntunut epäreilulta. Olen kuitenkin oppinut elämään sairauteni kanssa. Elän täysipainoista elämää, enkä ole enää vuosiin ajautunut kohtausten armoille. Otto kuvastaa sitä osaa minusta, joka yrittää löytää pakotien lamaannuttavasta paniikkikohtausten labyrintista. Hän toimii sijaiskärsijänäni: hän kokee kohtaukset, ettei minun tarvitsisi kokea. Häneen eläytymällä saavutan katharsiksen.

Viivin kanssa oli todellinen ilo työskennellä. Tarina heräsi henkiin. Viivi tavoitti käsikirjoituksestani oikeat sävyt ja loi värisävyjä myöten uskottavan paniikkihäiriöisen miehen todellisuuden. Lopputulos on minun silmiini paitsi terapeuttinen niin myös esteettisesti lumoava. Erityisesti paniikkikohtaus Kuokkalan sillalla on vaikuttava, eikä vähiten siksi, että yksi pelottavimmista kohtauksistani on tapahtunut samaisella sillalla.”

Lukija, mitä sinä ajattelet miehenä elämisestä? Entä paniikkihäiriöstä?
Share

22 vastausta artikkeliin ”Suuruudenhulluus /The Bridge

  1. En tiedä mitään miehenä elämämisestä enkä ehkä paniikkihäiriöstäkään. Mitä meinasin kusta housuuni monta vuotta ja tiedän kaikki kaupungin ”yleiset käymälät”, mutta tiedän jotain ja vain aavistuksen suuruudenhulluudesta. Ja se ei ole tätä!

    • Marj, sinun kokemuksesi ei vastaa tarinankertojan kokemusta ja sillä hyvä. Olen iloinen että olet tuonut paradoksin esiin (miten voin puhua kaikkien puolesta jos en ole kokenut kaikkea), mutta tämä paradoksi kuuluu blogiin ja perustuu toisten ymmärtämiselle, ei kieltäytymiselle siitä.
      Ja just noin, Lasse (alla)! Suuruudenhulluutta ei käsitellä sarjiksessamme esim. megalomaniana, jota joskus käytetään psykiatrisessa puheessa. Suuruudenhulluus on tarinassa sitä mitä Lasse äsken kuvasi ja minä yritin välittää.
      Marj, näethän eron omien kokemustesi jakamisen ja muiden kokemusten kyseenalaistamisen välillä?
      Viivi

  2. Kiitos palautteesta. Se suuruudenhulluus onkin tässä sarjakuvassa ikään kuin rivien välissä, eikä ilmene kovin suoraan. Enemmänhän tämä kertoo siitä, mitä suuruudenhullulle ihmiselle voi tapahtua, jos hän ei kovasta työstään huolimatta saavuta unelmiaan ja ajautuu pienuuden ja itsesäälin armoille. Siinä mielessä tuo nimi voi olla otsikkona hivenen harhaanjohtava, ettei suuruudenhulluutta käsitellä ehkä kovin suoraan ja konkreettisesti. Suuruudenhulluus voi kuitenkin johtaa paniikkikohtauksiin, sen minä puolestani tiedän. 🙂

  3. No tässä, mussa, on se ongelma, että olen oikeasti hullu. Saattaa siis suusta tulla ihan mitä vaan. Ja vissiin hieman katkera, kun loistava tulevaisuus tai edes normaali elämä on vaihtunut nälkään, lepositeisiin ja pakkohoitoihin. Mutta Lasse. Älä luovuta. Kirjoita itse omat kirjasi!

    • Kiitos tsempeistä! Varmasti tulen kirjoittamaan kirjani ja uskon kyllä, että julkaisijakin voisi löytyä. Itsehän en siis tosiaankaan ole yksi yhteen tämän sarjakuvan päähenkilön kaltainen. Luovutusmielialasta kärsin jopa todella harvoin, muista paniikkihäiriöön liittyvistä oireista vaihtelevissa määrin ja kausittain. Olen kuitenkin kokemastani tosielämän kauhusta huolimatta elämänasenteeltani aikamoinen optimisti, sinnikäskin. Ehkä siksikin, että en ole vielä joutunut kokemaan niin raskaita hulluuden muotoja kuin sinä.

      Olen muuten tosi tyytyväinen nimenomaan Viivin työpanokseen, asenteeseen ja visuaaliseen jälkeen. Hän todella haluaa olla meidän henkisesti horjahtaneiden asialla, joten anna hänelle mahdollisuus ja unohda turhat väärinymmärrykset. Uskon todella, että sinulla on raskasta. Toivotan paljon tsemppiä ja voimia taisteluun.

  4. Ja Viivi ymmärrän eron omien ja muiden kokemusten välillä. Sinä, vaan vitutat minua jotenkin erittäin paljon ja sitä tässä yritän tässä purkaa. : ) En pistäisi pahakseni, jos olisit vastannut jotain kommenttiini, jossa puhuimme lepositeistä jne.

    • En ehdi vastailla kommentteihisi näin tiuhaan. Valitettavaa että olet ollut lepositeissä ja kärsinyt paljon. Minun tehtäväni on kuunnella tarinoita ja piirtää niitä niinkuin kertojat toivovat. Sinulla olisi sama mahdollisuus. Sen sijaan käytät energiasi minusta vittuuntumiseen. Olkoon niin! Vettä sillan alla ja sitä rataa. Toivottavasti kiukkusi minua kohtaan laantuu niin ettei se enää häiritse meistä kumpaakaan. Tämä on työni ja teen sitä parhaani mukaan, virheistä oppien. Kiitos kun nostit mahdollisia virhekohtia esiin!
      Jos haukut minua tai muita, poistan kommenttisi.

  5. Upea tarina, hyvin rytmitetty, jännittäväkin! Psykedeelinen kuvitus myötäilee kertomuksen käänteitä oivallisesti.

  6. Pointtini ehkä oli, että koin aika loukkaavaksi ja satuttavaksi, kun ”vitsailet” ja ”vedät rankkaa huumoria” asioista, jotka aiheuttavat minulle (ja monille muille) paljon kärsimystä ja jotka ovat mielenterveyden hoidon pahoja epäkohtia ja oikeasti ihmisoikeuksia loukkaavia.

    Mutta olen jo ymmärtänyt ajan luonteen, on ihmisiä, joiden kärsimykselle saa nauraa ja joita ei tarvitse ottaa vakavasti tai kuunnella. Sitten on ihmisiä, joita ei saa ”syrjiä” tai vahingossakaan sanoa mitään tai arvostella, ettei vain loukkaa heidän tunteitaan. Se on pahinta. Ettei vaan tule paha mieli.

    Mutta jatka ihmeessä. Itse en erityisesti enään jaksa. Yritän tehdä muuta. Ehkä saan jossain vaiheessa omat kaksisataa sivua hulluudesta jonnekin julki taas, kun jaksan.

    • En minä ole nauranut enkä vitsaillut vakavasti sairaiden kustannuksella. En tiedä mistä tällainen tunne sinulle on tullut ja olen siitä pahoillani. Tarkoitukseni on päinvastainen. Tästä lähin voit lähettää minulle mailia, jos jokin piirtämäni tai sanomani sattuu sinua. Korjaan asian mielelläni, jos löydämme kommentin, kuvan tai syypään olollesi töistäni.

  7. En puhu sarjakuvatöistäsi vaan Aamulehden artikkelista, johon alunperin pyysit kommenttia ja vastasin, sekä kirjoittamastasi blogimerkinnästä. Voihan lepositeet sentään, jotkut meistä on seinähulluja jne. Ripsarivitsikin on ehkä hieman mauton. Mutta joo en jatka enään keskustelua.

    • Hei nyt minä ehkä tajusin viimein! Poistin ilmaisun ”voihan lepositeet”. Olet oikeassa, vitsikkääksi tarkoitettu ilmaisu ja sanavalinta oli mauton, pahoittelut! Ripsarivitsistä pidän kiinni, itkeminen kuuluu elämään. Aamulehden jutussa en kyllä edes vitsaile vaan puhun sanoilla, jotka edellisten keskustelujen perusteella sinun on vaikea hyväksyä. Toivottavasti postauksen korjaaminen vähän helpotti fiilistäsi.

  8. Hieman ikävä, että poistit mielestäni ihan asiallisen kommenttini, jolla mielestäni yritin selventää, miksi niin vihastuin ja loukkaannuin.

    • Poistan vain asiattomat kommentit. Aikaisemmin sähköpostitsekin sovimme jatkavamme keskustelua toisaalta, jos haluat jatkaa työni kommentoimista. Puolestani pätee edelleen, eli laita minulle mailia, kiitos.

  9. Niin keskityn omaan näkemykseeni hulluudesta (linkki ei tullut). Valitettavasti en ole saanut apurahoja, eikä töitäni julkaista missään. En tee yhteistyö ”sekopäiden” yhdistysten kanssa. Mutta kunnon taiteilijani. Turpani voidaan tukkia. Ja saattaa tulla koppia tai muuta.

    Uskon SANANVAPAUTEEN!

  10. Hienoa että perustit paikan jossa pääset ääneen juuri niinkuin toivot. Tulen seuraamaan blogiasi. Tästä lähtien, ihan todella, keskustelu päättyy. Meikä haluaa nukkumaan ja on oppinut varmasti virheellisestä sanailustaan.

  11. Kait jatkat vielä Viivi blogin pitoa. Ymmärrän, että tekniikallasi uusien töiden tekeminen kestää. Puolesta puhujia kait vielä tarvitaan. Itse olen siirtynyt muihin aiheisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *