Rakastaa ja ravistella /The Other Mother

Kymmeneen laskeminen ei aina auta. Monet vanhemmat raivoavat ja riepottavat lapsiaan, usein tahtomattaan.

Mutta miten otetaan vastuu omasta aggressiosta?

Miten suojellaan omaa jälkikasvua vitsalta ja pelolta, jolla sinut ehkä kasvatettiin?

Counting to ten doesn’t always help. Many parents cannot control they anger and become rough or violent towards their children. But how do you take responsibility of your aggression? How do you protect your own offspring from the violence and fear that you were brought up?

This Comics about Madness-webcomic is based on real-life experiences of storyteller Elina. Read more about the blog here!

Rakastaajaravistella2018 1 korjattu

Rakastaajaravistella2018 2 Rakastaajaravistella2018 3 Rakastaajaravistella2018 4 Rakastaajaravistella2018 5 Rakastaajaravistella2018 6

Rakastaajaravistella2018 7 korjattu Rakastaajaravistella2018 8Rakastaajaravistella2018 9 korjattu

Rakastaa-ja-ravistella-animaatiokokeilu-8-2018-2

The rage is still deep inside me. But I’ve learnt how not to let it grow into monstrous proportions.

Elina: ”Muistan ensimmäisen kerran, kun suutuin silmittömästi lapsilleni vieläkin hyvin tarkasti. Vanhempi lapseni oli juuri täyttämässä kaksi vuotta, kun hän vahingossa rikkoi jotain pöydälle lojumaan jäänyttä. Sekosin harmista. Huusin ja syyttelin pientä lasta pitkän tovin. Muistan vieläkin, miten hän katsoi minua suurilla silmillään hyvin hämmentyneenä. Silmät täynnä luottamusta. Vielä. Sittemmin hän oppi juoksemaan pakoon ja piiloutumaan sängyn alle. Juuri samalla tavalla niinkuin minäkin olin lapsena juossut koivunvitsaa heiluttelevaa raivoavaa isääni piiloon.

Etsin apua ammattilaisista ja monelta suunnalta sitä sainkin. Oli keskusteluapua, ryhmiä, mutta aina oli helpompaa puhua muusta ahdistuksesta ja väsymyksestä kuin itse väkivallasta. Vanhempien vertaistukiryhmässä asian puheeksi ottaminen olisi ollut mahdottomuus. Vaikeaa monissa perheissä on, mutta eihän kukaan omaa lastaan sillälailla säti tai raivottarena jahtaa, että tämä juoksee uikuttaen peiton alle.

Pikku hiljaa vuosien kuluessa raivostumistilanteet vähenivät. Lopulta loppuivat kokonaan. Kasvoivatko lapset sellaiseen ikään että minulla oli helpompaa vai sainko aidosti avun ammattilaisten tuesta? Luultavasti vähän molempia. Edelleen syytän itseäni kaikista pulmista, mitä lapsen käyttäytymiseen tai sosiaalisiin suhteisiin tulee. Josko kaltoinkohtelu näkyisi lapsessa vieläkin jotenkin?

Ehkä parasta mitä itse osasin silti tehdä oli se, että raivon mentyä aina pyysin anteeksi, annoin tilaa jutella siitä mitä tapahtui. Avoimesti puhuin lapsille hirviöstä, joka minussa on. Ja onhan se hirviö edelleen minussa, mutta unessa – onneksi. Parasta, mitä sisäiselle hirviölleen voi tehdä on, että ottaa sen syliin ja hoivaa. Sillä sitä sekin on vain vailla.”

Viivi: Kuten kaikki Hulluussarjakuvat, tämä tarina kosketti. Elinan kerronnassa kuului häpeän lisäksi halun katkaista sukupolvet ylittänyt väkivallan ketju. Kertoja antoi ainekset hahmoon, johon tutustuminen voi auttaa monia. Heitä, joita on joskus pahoinpidelty ja jotka eivät haluaisi samaa omille lapsilleen. Heitä, jotka eivät halua satuttaa perhettään ja tarvitsevat siihen apua. Heitä, jotka kokevat pelkoa, tuskaa, syyllisyyttä ja häpeää koetusta tai tehdystä väkivallasta.

Kaipaisitko sinä apua väkivaltaan kotonasi? Tässä linkkejä apua tarjoaviin tahoihin:

Hätätilanteessa soita aina hätänumeroon (112).

Aloita esimerkiksi täältä, jos olet väkivaltaa käyttänyt nainen tai äiti: Maria Akatemia ry:n naisenvakivalta.fi -sivusto tarjoaa tukea, toivoa ja tarinoita naisten väkivallasta, aggressiosta ja itsehillinnästä. ”Nainen väkivallan tekijänä on yhä tabuaihe, vaikka tekijätilastoissa nainen näkyykin: parisuhdeväkivallasta noin kolmasosa on naisten tekemää ja lapsiin kohdistuvasta puolet.” Hulluussarjakuvien tarinankertojat ovat kehuneet Maria Akatemian tarjoamaa apua.

Maksuton Nollalinja (puh. 080 005 005) auttaa kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Nollalinja auttaa myös väkivaltaa kokeneiden läheisiä sekä ammattilaisia, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä.

Nettiturvakoti auttaa väkivallan kaikkia osapuolia tarjoamalla heille tietoa, keskusteluapua sekä tarinoita perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ja siitä selviytymisestä. Sivustolla autetaan myös väkivallan todistajina tai kohteina olleita lapsia ja nuoria. Myös sivuston Muita auttavia palveluja– osio on selkeä ja monipuolinen.

Mitä ajatuksia tarina sinussa herätti? Oletko sinä kokenut tai tehnyt väkivaltaa perheessäsi? Kommentoi vapaasti tai kirjoita osoitteeseen hulluussarjakuvia@gmail.com.

Share

4 vastausta artikkeliin ”Rakastaa ja ravistella /The Other Mother

  1. Loistavaa, että tämäki asia pidetään esillä. Itellä on lapsia kohtaan tosi väkivaltaisia ajatuksia. Ite en niitä pelkää muuttavani teoiksi (enkä edes halua omia lapsia), mutta asia on silti tärkeä pitää esillä ja poistaa tabu. Jos edes sen ääneen sanominen on häpeällistä, että on sellaisia ajatuksia, niin mitä se on, kun ne ajatukset on muuttuneet teoiksi?

    • Juuri niin! Hyvää pohdintaa.
      Tätä tarinaa tehdessä ymmärsin, ettei ole olemassa mustavalkoisesti kahdenlaisia ihmisiä, väkivaltaisia ja ei-väkivaltaisia, vaan omaa käytöstä on mahdollista muuttaa. Auttajatahotkin korostavat, että väkivaltaisiin tekoihin ja ajatuksiin on mahdollista saada apua.
      Vaikuttaa siltä, että naisten ja äitien väkivaltaiset teot ja impulssit ovat vielä vaietumpia ja tabumpia kuin miesten ja isien.
      Kiitos ajatuksistasi, välitän ne tarinankertojallekin! <3

  2. Tämä aihe on nyt todella lähellä. Lapsi on 2,5-vuotias uhmaikäinen, todella älykäs ja ihana, mutta myös niin raivostuttava kun eniten uuvuttaa. Eikä minulla ole välineitä suhtautua häneen maltilla, näen hänessä itseni niin voimakkaasti, ja muistan, mitä kaikkea ikävää minä sain kuulla lähimmiltäni. En haluaisi myöskään purkaa tunteitani asiasta lapsen kuullen. Vauva-aikana apua ja kontakteja oli faikka mihin, nyt kun pärjäsi vähän aikaa perheen kesken (mieskin kyllästyy välillä uhmaan, mutta silloin voi sentään vuorotella) ja kavereiden avulla (jotka eivät kohtaa samaa uhmaa), onkin taas kamalan vaikeaa ottaa yhteyttä ammattiauttajiin. Viikon loma lapsen päivähoidosta on minulle painajainen, mutta silti en pyytänyt varahoitoa vielä viime tingassa. Pelkään joka päivä uusia omia raivokohtauksia, kun lapsi vain haluaisi leikkiä kanssani.

    • Kiitos kommentistasi Piupali! Itse kukin voisi tuntea tilanteessasi aggressiota ja raivoa. Kertomasi perusteella ulkopuolisen korviin kuulostaa siltä, että hoitoapu olisi tarpeen. Saamieni tarinoiden perusteella monet vanhemmat ylenpäätään kokevat syyllisyyttä siitä että tarvitsevat apua lastensa kanssa. Mistähän meille on syntynyt käsitys, että perheyksikön pitäisi automaattisesti pärjätä yksin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *