Kuka lopulta on järjetön: sinä,informaatiosiruja käsittelevät virastotvai koko systeemi?.Who is crazy: you,the institutions processing fragments of informationor the whole system?
Katja:”Olen 43-vuotias onnellinen nainen ja äiti, ihmisenä eläjä ja rinnallakulkija. Jäin sairaslomalle 23-vuotiaana ja kolmekymppisenä masennuksen vuoksi. Insinöörinä ja yrittäjänä pidin huolta muista, unohtaen itseni ja osaamatta siten oikeasti tukea muitakaan. Nyt muistan myös minut ja voimia jää muillekin.Kehitin Kasvavaa rakennetta 10 vuotta ja perustin Kasvavat ry:n kaksi vuotta sitten meille, jotka tarvitsemme tukea ja ymmärrystä elämämme muutoskohdissa.
Otamme vastaan ja koostamme palautetta mielenterveyspalveluiden käyttäjiltä päättäjille. Lisäksi tarjoamme myös fyysisen sijan ja toimintaa heille, jotka etsivät tietään. Kasvavan keskuksen löydät Pyhtäältä, Huutjärven rannalta, osoitteesta Kärsäjärventie 1. Lue meistä lisää nettisivuiltamme ja tule mukaan.”
Shortly in English: A tragicomic webcomic about a person stuck in the welfare society’s bureaucracy systems by Katja Lemberg (Kasvavat ry., a Finnish peer support organisation for (mental illnes) rehabilitees) & the clients of Kasvavat ry. & comics artist Viivi Rintanen.
ComicsAboutMadness/Hulluussarjakuvia- webcomic tells the stories of the mad people of Finland. In this tale you hear the combined real-life experiences of actual service users in Kymenlaakso area, Finland. If you have similar experiences in other countries or in Finland as an immigrant, feel free to comment or send an confidential email to hulluussarjakuvia@gmail.com. 🙂
Viimeinen vuoronumero/The Last One in the Queue / Hulluussarjakuvia 2016
Idea: Katja Lemberg ja Kasvajat ry:n asiakkaat
Käsikirjoitus ja piirtotyö/script and art: Viivi Rintanen
Oivoi, tämä nauratti ja itketti. Niin tuttua.
Itse sain kolme kertaa terapiahakemukseeni kelalta hylkäyksen (vaikka varmaan yhteensä 10 eri ihmistä (psykiatreja, psykologeja, sairaanhoitajia) suositteli sitä minulle B-lausunnoissa. Kelan lääkärin, joka minua ei koskaan ollut tavannut, mielestä olin taas liian sairas. Terapia ei ollut kuulemma oikea aikaista.
Noh. Kaupungin mielenterveyspolin mielestä olin ilmeisesti taas liian terve sinne, koska aina kun sain viimein rohkaistua itseni sanomaan hoitajalleni, että nyt kaipaisin useammin tapaamisia, sanoi hoitajani, että noniin nähdään sitten taas kuukauden päästä ja mietitään sitä seuraavaa terapiahakua.
Aika kauan olin turhaan sairaana. Lopulta sain terapian, koska psykiatrini keksi, että Kela haluaa minun syövän lääkkeitä (jota en siis halunnut syödä, koska halusin mieluummin vain keskusteluapua, koska minulla on selkeät traumat elämässä, eikä vain mikään aivojen kemikaaliepätasapaino). Absurdeinta oli, että ostin vuoden tämän takia hyvin kalliita lääkkeitä, joita en oikeasti syönyt…… Siitä jäin myöhemmin psykiatrilleni kiinni ja hän nauroi, että en ole todellakaan ensimmäinen 😀
Että hyvin toimii tämä meidän mielenterveyshoito.
Minusta on hyvin julmaa ja jopa ihmisoikeus rike, että Kela ”salaa” vaatii terapiaa hakevilta usein lääkehoitoa. Tällöin ihmiseltä viedään oikeus päättää omaan kehoon liittyvistä asioista.
Itse ehdin hoitaa itseni miltei kuntoon jo ennen kuin sain terapian. Paranin kyllä, mutta kyynisyys ja turtuus jäivät kaiken tämän turhan sotimisen vuoksi.
Tsemppiä kaikille kanssataistelijoille. Byrokratian läpi pitää tosiaankin sotia, että saa apua. Voimia siihen <3
Hei nn, kiitos kun kerroit kokemuksistasi. Ne kylmäsivät ja suututtavat. Miten hemmetissä voi olla niin, että lääkkeet ovat pakollinen koetin ennen avunsaantia, edelleen?! On vaikea arvailla millä ilveillä ja valkoisilla valheilla tuki rapsahtaa tilille. On vaikea mukautua sopivasti sairaan tai hullun malliin, koska meitä on hyvin monenlaisia. Toki keskusteluapu ei sovi kaikille avuntarvitsijoille mutta hitto, tarinasi on liian tuttu vedotaksemme terapiakelvottomuuteen. Tsemppiä ja onnea, että apua on löytynyt.
Juurinkin näin tapahtui minullekin. En saanut apua vaan sairalomaa ja minulle suositeltiin että opettelen elämään masennuksen kanssa, eläkettäkin tarjottiin ja olin tuolloin 35 – vuotias. Onneksi kohtasin Katjan ja tulin kuulluksi. Jos en olisi, olisin varmaankin tänäkin päivänä edelleen masentunut ja sillä sairaseläkkeellä. Sen sijasta kuitenkin olen ollut jo vuosia töissä. Mutta edelleenkin ihmettelen tätä järjestelmää joka tekee ihmisistä sairaampia ja sairaampia…
Hei Leena, kiitos kun jaoit kokemuksesi meille. Kuinkahan monenmoisia tapoja on pudota unohdukseen josta ulospyristely on todella hankalaa? Onneksi on Katjan kaltaisia ihmisiä ja Kasvavan kaltaisia tahoja. 🙂 Mutta: miten järjestelmiämme voisi rukata niin, ettei väliin tarvitsisi pudota?
Järjestelmiemme ”rukkaus” ei ole ihan helppoa kun katsoo kokonaisuutta. Meidän nykyinen sosiaali- ja terveysjärjestelmä on rakennettu hiljalleen vuosien varrella, ja sitä rakentamassa on ollut poliittinen kulttuuri joka perustuu vastakkainasettelulle ja sirpaleisuudelle. Eli periaatteessa meidän yhteiskuntana tulisi katsoa millaisia rakenteita luomme ja millä tavalla. Ehkäpä ainoa keino olisi luoda kaikki uudestaan, niin että kokoajan hahmotettaisi kokonaisuus ja ihminen olisi siinä keskiössä.
Ei ehkä johdu vaan järjestelmästä vaan psykiatrisen hoidon historiasta myös. Sairauden hoitoa ja potilaiden auttamista vai epänormaalien ja häiritsevien poistamista normaalien maailmasta. Halusin useasti terapiaa, mutta olin aina liian sairas. Aika rankkaa on ollut sairauteni \hoitaminen\. Tänä vuonna olisin päässyt traumaterapiaan, traumaterapiaan mielisairaalatraumojen takia. Jätin väliin. Luottamus \ammattilaisiin\ ehkä hieman mennyt. Terapia auttaa myös huonosti, koska hoito on yhtä traumaattista kuin ennenkin.
Ikävä kuulla kokemuksistasi. Psykiatrisen hoidon historia on synkkä ja iloitseminen pitkälle pääsemisestä tähän päivään mennessä voi olla laiha lohtu tilanteessasi. Toivottavasti kierteesi (hoitoon, josta traumoja, hoitoon selvittämään hoidon traumoja) voisi loppua. Uskon teitä, jotka sanotte että edelleen Suomessa on epäreilua, jopa epäinhimillistä hoitoa. Tietysti myös hyvää ja keskivertoa. Mutta se ei tarkoita, että huono hoito olisi jotenkin ok.