Minä ja tämän tarinan kirjoittaja tiedämme omakohtaisesti miltä syömishäiriö tuntuu. Tarinan takana on Piitu, jonka ajatuksia tarinasta voit lukea sarjiksen alta.
Piitu: ”Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja joitakin vuosia sitten mielessäni alkoi pyöriä myös erilaisia kuvituksia teksteihini. Valtaosa näistä kuvallisista tarinoista tuli mieleeni nimenomaan sarjakuvan muodossa. Muutamia kertoja koitin itse piirtääkin, mutten ollut tyytyväinen lopputulokseen. Ajatus sarjakuvasta jäi hiljalleen taka-alalle, mutta palasi mieleen toisinaan. Kun sitten törmäsin Viivin Hulluussarjakuvia-projektiin, otin heti yhteyttä. On hassua, miten pienistä unelmista ja ajatuksista tulee yllättävien käänteiden kautta totta, kun niistä ensiksi osaa päästää hetkeksi irti.
Mininovelli, jonka pohjalta Viivin kanssa sarjakuvan teimme, on luettavissa blogissani. Halusin itse syömishäiriön läpikäyneenä kuvata sitä, kuinka sairaus kääntää asioiden tärkeysjärjestyksen päälaelleen. Ne hetket, kun sairastuneena tajuaa oman hulluutensa, muttei ole vielä valmis parantumaan, ovat kivuliaita. Samalla ne ovat kuitenkin ensimmäinen portti parantumisen tielle.”
Viivi: Komppaan Piitua: syömishäiriön oudoimmat hetket ovat niitä, kun puolittain tiedostat toimintasi, muttet silti osaa tehdä toisin. Voisit taas itkeä omaa tilaasi mutta se olisi turhaa: et vain juuri sillä hetkellä osaa paremmin. Voisit palata tutuille raiteille todeten, että olet edelleen tyhmä, säälittävä läski ja/tai pikku paska. Voisit lähteä pakkoliikkumaan, oksentaa, ahmia, alkaa paastota tai muutoin pahoinpidellä itseäsi, miten kukin häiriössä itseään rauhoittelee.
Sen sijaan alat nauraa. Ensin vain hihittää, kun katsot näivettynyttä elämääsi. Eristäytymistä ihmissuhteistasi, häränpyllyä heittänyttä arvomaailmaasi ja pinttyneitä ajatuksiasi. Vähän tyrskähtelet peilikuvallesi, josta sinulla ei ole oikeasti hajuakaan. Hohotat, kun mietit vankilaksi muodostunutta rutiiniasi, jota toistat, koska et uskalla poiketa siitä. Koska silloinhan jokin asia voisi muuttua. Miksi muuttaa satavarmaa pahoinvointia? Pohjalla on turvallista olla, koska sieltä ei pääse enää alemmas!
Mietit toistoa, joka ei ole suojellut sinua pahalta pitkään aikaan. Yksitoikkoisuutta, joka näännyttää älykkäästä ja lahjakkaasta naisesta hitaan zombin. Naurat vedet silmissä festarikuville, jossa silmäsi ovat kuin kaksi tyhjää kaivoa. Muilla on hauskaa, mutta sinussa ei ole kukaan kotona. ”Ei tässä – minussa – ole mitään järkeä!”, toteat henkeä haukkoen.
Parantuminen tai paremmin voiminen on yrittämistä, kompastelua ja oppimista. Minua siinä auttoi nauraminen. Onneksi edes muutaman kerran oma tragikoomisuus viihdytti, samalla repäisten osan syömishäiriön sumuverhosta silmiltäni. Kiitos Piitulle, joka näyttää, miksi vakaville asioille saa ja kannattaa myös nauraa.
Tarina: Piitu
Kuvakäsikirjoitus ja piirtotyö: Viivi Rintanen
©Hulluussarjakuvat 2016/Viivi Rintanen ja Piitu.