13 metriä / 13 meters (K15)

Kuva

Sisältövaroitukset: itsemurhayritys, syömishäiriökäytös.
Älä lue tätä sarjakuvaa, jos olet alle 15-vuotias.

Trigger warnings: suicide attempt, eating disorders.
Do not read this comic unless you are minimum 15 years old.

Seuraava sarjis kertoo Outista, joka yrittää päättää elämänsä. Hän ei kestä enää kärsimystä, jota on tuntenut jo vuosia: syömishäiriö, masennus, kaikki muu. Mutta kipu ei lopu: Outi selviytyy, ja vanha tuska saa seurakseen uusia kivun muotoja.
Kaikesta kokemastaan huolimatta Outi osaa kuvailla, miksi eläminen on elämisen arvoista. Outin oivallukset ovat säälimättömiä ja surullisia, mutta myös kauniita ja kiitollisia. Lue lisää Outin ajatuksia postauksen lopusta.

Julkaisemme ravistelevan tarinan tarkoituksella tänään, Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n Älä laihduta -päivänä 6.5.2020. Tarinankertoja Outi ja Hulluussarjakuvien Viivi tietävät, että laihduttaminen ja syömishäiriö liittyvät toisiinsa tavalla, josta on syytä puhua.

Laihduttaminen voi satuttaa, estää elämästä ja laukaista hengenvaarallisen syömishäiriön. Toisin kuin joskus esitetään, laihduttaminen ei ole kenenkään velvollisuus, saati automaattisesti terveellistä ja hyvää. Se voi olla hyvinvoinnille vastakohtaista: syömishäiriöt kytkeytyvät pahimmillaan kuolemaan ja itsemurhaan.*

Tiesitkö, että syömishäiriöön menehtyvien yleisin kuolinsyy on itsemurha? Syömishäiriöt lisäävät esimerkiksi anoreksiaa ja bulimiaa sairastavien itsemurhariskiä merkittävästi verrattuna muuhun saman ikäiseen väestöön.*
*Lähde: Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n toiminnanjohtajan artikkeli Syömishäiriöissä kohonnut itsemurhariski – näin otat itsemurha-ajatukset puheeksi (9.9.2019).

Toivomme, että Outin tarina herättää sinussa kolme asiaa: ajatuksen siitä, ettei itsemurha ratkaise mitään, eikä päätä tuskaa. Itsemurhaa pohtivalle on tarjolla monenlaista, helpottavaa apua (ks. postauksen loppu).

Syömishäiriö on vakava sairaus, johon on saatavilla apua.

Vaikka elämässä on kärsimystä, se on elämisen ja olemisen arvoista.

EN: This is a story of enduring pain, an suicide attempt and no matter the suffering, life is worth living and being alive. Like all Comics about Madness -webcomics, the story is based on real-life experiences of a Finnish storyteller. Read more about the blog here! 

Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.

Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.

Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Sarjakuva syömishäiriön ja masennuksen tuskasta, itsemurhasta ja elämästä. A webcomic about the pain of eating disorders and depression, suicide and life itself.Outi: ”Tänään tuo liki seitsemän vuotta sitten tehty, tähänastisen elämäni typerin päätös, tuntuu yhtä aikaa kaukaiselta muistolta ja siltä, kuin se olisi tapahtunut aivan vasta. Päätin antaa periksi eikä elämä koskaan sen jälkeen palannut enää entiselleen.

Olin sairastanut syömishäiriötä ja masennusta jo vuosikausia. Fluktuoiva tilanne, se että aina paremman kauden jälkeen vaivuin taas sairauden syövereihin vei lopulta voimat niin, että lakkasin uskomasta toipumiseen. Päätös elämän lopettamisesta kypsyi hiljalleen ja tein suunnitelmani. Itse toteutus tapahtui sitten eräänä iltana, kun mittani tuli viimein täyteen.

Siitä alkoi taistelu. Näin jälkikäteen ajateltuna on vaikea ymmärtää, kuinka selvisin ensimmäisistä kuukausista. Kaikki koettu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kipu oli sitä luokkaa, että se voisi nitistää itse pirunkin. Kuntoutuminen oli kyllä verrattain nopeaa, kiitos länsimaisen lääketieteen, rautaisen pohjakunnon ja läheisten tuen. Niiden kahden kuukauden aikana, jotka sairaalassa vietin, minulla kävi vieraita joka ikinen päivä. Isot korjausleikkaukset onnistuivat eikä mitään komplikaatioita tullut. Lopulta sain nousta pyörätuolista, ja aloittaa hapuilevat kävelyharjoitukset.

Fyysinen toipumiseni surmanhypystä on yllättänyt kaikki. Kehoni toimii tänä päivänä aika hyvin. Minä kävelen. Pystyn lenkkeilyttämään koiraani, sienestämään ja marjastamaan, ajamaan polkupyörällä, harrastamaan akrobatiaa, vain muutamia mainitakseni. Kivun kanssa elän sovussa. Niistä vajaasta kolmestakymmenestä leikkaushaavasta tulehtui vain yksi – prosentuaalisesti aika hyvä tulos.

Useat lommoutuneista ihmissuhteistani toipuivat. Olen ollut ja olen edelleen pahoillani siitä, miten paljon satutin läheisiäni ja kuormitin yhteiskuntaa, mutta nyt vuosien jälkeen olen vihdoin valmis lopettamaan itseni jatkuvan syyllistämisen ja yritän pyytää anteeksi myös itseltäni.

Itsemurhat ja –yritykset herättävät vaikeita tunteita, kuten pelkoa, häpeää, syyllisyyttä ja vihaa, niin tekijässä kuin tekijän läheisissä. Mitä vähemmän niistä ja muista ongelmista puhutaan, sitä enemmän ihmiset joutuvat painiskelemaan yksin asioidensa kanssa, sitä hankalammilta ne tuntuvat ja sitä vahvemmaksi voimistuu se sosiaalisesti rakennettu normi, jonka mukaan kaiken tulee olla aina hyvin. Kun kellä nyt olis aina kaikki hyvin? Ja kun näin voi käydä kelle vaan, se on tosi. Ja kaikilla ei sitten ole välttämättä aivan yhtä hyvä tuuri kuin minulla.

Olisi kiva, jos voisin päättää kirjoituksen happily-ever-after –tyylisesti. Pelkkä eloonjääminen ei kuitenkaan poista alkuperäisiä ongelmia, joten niiden työstäminen jatkuu yhä. Onneksi nykyajan hulluja ei sidota enää seiniin kiinni, vaan yritetään auttaa ja kuntouttaa. Koen saaneeni yhteiskunnalta valtavasti tukea, ja olen sikäli onnekkaassa asemassa. Myös somaattisella puolella minuun on suhtauduttu jatkuvasti asiallisesti (mikä ei ole aina itsestäänselvyys) ja olen saanut erittäin hyvää hoitoa. Tätä velkaa en pysty koskaan maksamaan kokonaan takaisin, mutta uskon nyt ettei minuun ole satsattu turhaan. Keneenkään ei satsata turhaan.

Parkourin perusteet elämänhaluttomille –kurssin elävänä läpäisemisestä ei mitaleja jaeta, eikä tämä ole todellakaan mikään sankaritarina. Tämä on minun tarinani eikä siitä tarvitse löytää mitään hyvää. Hopeareunusten etsiminen vain vesittäisi sitä tosiasiaa, että päätökseni oli äärettömän typerä, surullinen ja väärä eikä näin vakavista ja vaarallisista teoista tarvitse tehdä kevyitä ja helposti hyväksyttäviä. Vain sillä on merkitystä, että saan olla itse tarinaani kertomassa.”

Löydät Outin ja 11 muuta tositarinaa mielenterveydestä uudesta kokoelmateoksesta, joka sisältää 60 sivua ennen julkaisematonta sarjakuvaa.

Lisätietoa ja lähteitä:

*Apua ja tukea itsemurha-ajatuksiin

Apua läheisille

Selkeää tietoa syömishäiriöstä ja vertaistoimintaa ympäri Suomen:

Hulluussarjakuvat ilmestyvät ensimmäistä kertaa kirjana.

Löydät Outin ja 11 muuta tositarinaa mielenterveydestä uudesta kokoelmateoksesta, joka sisältää 60 sivua ennen julkaisematonta sarjakuvaa. <3

Share

Rakastaa ja ravistella /The Other Mother

Kuva

Kymmeneen laskeminen ei aina auta. Monet vanhemmat raivoavat ja riepottavat lapsiaan, usein tahtomattaan.

Mutta miten otetaan vastuu omasta aggressiosta?

Miten suojellaan omaa jälkikasvua vitsalta ja pelolta, jolla sinut ehkä kasvatettiin?

Counting to ten doesn’t always help. Many parents cannot control they anger and become rough or violent towards their children. But how do you take responsibility of your aggression? How do you protect your own offspring from the violence and fear that you were brought up?

This Comics about Madness-webcomic is based on real-life experiences of storyteller Elina. Read more about the blog here!

Rakastaajaravistella2018 1 korjattu

Rakastaajaravistella2018 2 Rakastaajaravistella2018 3 Rakastaajaravistella2018 4 Rakastaajaravistella2018 5 Rakastaajaravistella2018 6

Rakastaajaravistella2018 7 korjattu Rakastaajaravistella2018 8Rakastaajaravistella2018 9 korjattu

Rakastaa-ja-ravistella-animaatiokokeilu-8-2018-2

The rage is still deep inside me. But I’ve learnt how not to let it grow into monstrous proportions.

Elina: ”Muistan ensimmäisen kerran, kun suutuin silmittömästi lapsilleni vieläkin hyvin tarkasti. Vanhempi lapseni oli juuri täyttämässä kaksi vuotta, kun hän vahingossa rikkoi jotain pöydälle lojumaan jäänyttä. Sekosin harmista. Huusin ja syyttelin pientä lasta pitkän tovin. Muistan vieläkin, miten hän katsoi minua suurilla silmillään hyvin hämmentyneenä. Silmät täynnä luottamusta. Vielä. Sittemmin hän oppi juoksemaan pakoon ja piiloutumaan sängyn alle. Juuri samalla tavalla niinkuin minäkin olin lapsena juossut koivunvitsaa heiluttelevaa raivoavaa isääni piiloon.

Etsin apua ammattilaisista ja monelta suunnalta sitä sainkin. Oli keskusteluapua, ryhmiä, mutta aina oli helpompaa puhua muusta ahdistuksesta ja väsymyksestä kuin itse väkivallasta. Vanhempien vertaistukiryhmässä asian puheeksi ottaminen olisi ollut mahdottomuus. Vaikeaa monissa perheissä on, mutta eihän kukaan omaa lastaan sillälailla säti tai raivottarena jahtaa, että tämä juoksee uikuttaen peiton alle.

Pikku hiljaa vuosien kuluessa raivostumistilanteet vähenivät. Lopulta loppuivat kokonaan. Kasvoivatko lapset sellaiseen ikään että minulla oli helpompaa vai sainko aidosti avun ammattilaisten tuesta? Luultavasti vähän molempia. Edelleen syytän itseäni kaikista pulmista, mitä lapsen käyttäytymiseen tai sosiaalisiin suhteisiin tulee. Josko kaltoinkohtelu näkyisi lapsessa vieläkin jotenkin?

Ehkä parasta mitä itse osasin silti tehdä oli se, että raivon mentyä aina pyysin anteeksi, annoin tilaa jutella siitä mitä tapahtui. Avoimesti puhuin lapsille hirviöstä, joka minussa on. Ja onhan se hirviö edelleen minussa, mutta unessa – onneksi. Parasta, mitä sisäiselle hirviölleen voi tehdä on, että ottaa sen syliin ja hoivaa. Sillä sitä sekin on vain vailla.”

Viivi: Kuten kaikki Hulluussarjakuvat, tämä tarina kosketti. Elinan kerronnassa kuului häpeän lisäksi halun katkaista sukupolvet ylittänyt väkivallan ketju. Kertoja antoi ainekset hahmoon, johon tutustuminen voi auttaa monia. Heitä, joita on joskus pahoinpidelty ja jotka eivät haluaisi samaa omille lapsilleen. Heitä, jotka eivät halua satuttaa perhettään ja tarvitsevat siihen apua. Heitä, jotka kokevat pelkoa, tuskaa, syyllisyyttä ja häpeää koetusta tai tehdystä väkivallasta.

Kaipaisitko sinä apua väkivaltaan kotonasi? Tässä linkkejä apua tarjoaviin tahoihin:

Hätätilanteessa soita aina hätänumeroon (112).

Aloita esimerkiksi täältä, jos olet väkivaltaa käyttänyt nainen tai äiti: Maria Akatemia ry:n naisenvakivalta.fi -sivusto tarjoaa tukea, toivoa ja tarinoita naisten väkivallasta, aggressiosta ja itsehillinnästä. ”Nainen väkivallan tekijänä on yhä tabuaihe, vaikka tekijätilastoissa nainen näkyykin: parisuhdeväkivallasta noin kolmasosa on naisten tekemää ja lapsiin kohdistuvasta puolet.” Hulluussarjakuvien tarinankertojat ovat kehuneet Maria Akatemian tarjoamaa apua.

Maksuton Nollalinja (puh. 080 005 005) auttaa kaikkia, jotka ovat kokeneet henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa. Nollalinja auttaa myös väkivaltaa kokeneiden läheisiä sekä ammattilaisia, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä.

Nettiturvakoti auttaa väkivallan kaikkia osapuolia tarjoamalla heille tietoa, keskusteluapua sekä tarinoita perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ja siitä selviytymisestä. Sivustolla autetaan myös väkivallan todistajina tai kohteina olleita lapsia ja nuoria. Myös sivuston Muita auttavia palveluja– osio on selkeä ja monipuolinen.

Mitä ajatuksia tarina sinussa herätti? Oletko sinä kokenut tai tehnyt väkivaltaa perheessäsi? Kommentoi vapaasti tai kirjoita osoitteeseen hulluussarjakuvia@gmail.com.

Share

Äärimmäinen äiti / A Special Kind of Mother

Kuva

Millaista on olla vanhempi, kun oma mieli järkkyy? Millaista on nähdä, kun vanhempi voi huonosti? Tarina perustuu Emilian kokemuksiin ja lausuu kysymyksen, jonka esittäminen vaatii rohkeutta, vastuullisuutta ja syvää rakkautta.

How does it feel to be a parent when you are mentally unstable? What kind of experience is it to witness that your parent is not well? This is Emilia’s story. It contains an important question that only a loving, responsible parent is brave enough to ask. Check out the discussion at the bottom of the post and hope you’ll take part too!

äitiys, mielenterveys, mielenterveysongelma, perinnöllisyys, periytyvä mielenterveysongelma, mania, psykoosi, aggressio, vanhemmuss

pohja2_äärimmäinen pohja3_äärimmäinen pohja4_äärimmäinen pohja5_äärimmäinen pohja6_äärimmäinenViivi: Halusin piirtää Emilian tarinan henkilökohtaisistakin syistä. Omassa lapsuudenkodissani oli vaikeaa ja erityisen vaikeaa oli toisella vanhemmallani. En toivoisi huonoja kokemuksiani kenellekkään, mutten missään nimessä antaisi hyviä pois. Emiliankaan lapset eivät vaihtaisi äitiään, koska rakastavat tätä ehdoitta.

Piirsin tämän tarinan tavallaan kuvitellakseni oman historiani ja tulevaisuuteni toisin.

Haluan kuvitella oman vanhempani kysyneen itseltään, onko hänestä vanhemmaksi.

Pyysikö hän koskaan apua? Olisipa hän uskaltanut toimia kuten Emilia. Ehkä silloin meitä olisi autettu ajoissa ja syyllistämättä.

Toisaalta toivon, että minusta voisi joskus tulla hyvä äiti, vaikka pelkään vanhemmuutta. Toivon, että itse uskaltaisin kysyä vaikeita kysymyksiä ja pyytää apua.

Emilian kokemus raapaisee pintaa hänen perheensä tarinasta. Mitä sarjakuva herätti sinussa?

Haluaisitko sinä olla vanhempi, vaikka mielesi on järkkynyt tai aina ollut raiteiltaan?

Onko vanhemmuus kaikille mahdollista? Voisiko se olla?

Millaisena koit tai koet vanhemmuuden tai kasvamisen kodissa, jossa mielet horjuvat?

Tämä on hyvin arka aihe. Siksi pyydän huomioimaan, että Emilian tarinasta näimme vain murto-osan. Hänen tilannettaan ei saa kommentoida arvostellen. Sen sijaan  vertaistuki olisi paikallaan!  Emilia tarvitsisi nyt kannustavia sanojanne. Osaisitteko lohduttaa tai tsempata häntä?

Lue loppuun

Share

Kadoksissa / A Lost Mind

Kuva

”Löysin alkuperäiset piirustukset, jotka tein ollessani suljetulla. Ne työt ovat olleet seitsemän vuotta muovipussissa. On pakko ajatella aikaa, joka ilmiönä on ikuinen mysteeri.

Toisinaan kaikesta on niin kauan, kun samaan aikaan ne kaukaiset ajat voivat vyöryä ylle hetkessä. Olen muutenkin miettinyt niitä viikkoja, jotka vietin suljetulla, sillä Viivi on piirtämässä kolmatta ja viimeistä osaa tarinastani Hulluussarjakuviin. Ensimmäisessä osassa tein matkaa mustuuteen, toisessa elin tyhjyyttä lähikaupassa. Kolmannen osan työstäminen on ollut yllättävän rankkaa, huomaan, että edelleen on aikoja, joita en halua muistaa.

Sairaalajaksoa edeltävä kaksi vuotta ilman minkäänlaista mielihyvän tunnetta, ilman oikeastaan mitään tunteita. Elämä ihmiskuorena.”

Tarinankertoja SusuPetal blogissaan. Tässä masennustrilogiamme viimeinen osa.

This comic is a part of an inclusive project called Hulluussarjakuvia – Comics about Madness. A Lost Mind is a collaborated webcomic, the last part of a trilogy about depression. It’s made by storyteller SusuPetal & comics artist Viivi Rintanen. The first part was published here (Half-Minded) and second here (An Empty Mind).

Check out the short description of this blog  and enjoy the subtitles between the panels. Feel free to comment or write to hulluussarjakuvia@gmail.com. 🙂

Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017pohja11_kadoksissa

Masennus ei ole olotila,

joka valitaan.

Ei tunne, jota ruokitaan vapaaehtoisesti.

 

Masennus ei ole alakuloa,

jossa viivytään hetki.

Masennus ei ole surua, joka tyyntyy aikanaan.

 

Masennus ei ole surumielisyyttä,

jota tuntee

syksyn tullen, kesän kuollessa pois.

 

Masennus ei ole maailman tuskaa,

ei hetken mielen notkahdus.

Susu Petal, Sairaalapäiväkirja (2010)

Tähän päättyy masennustrilogiamme. Masennus on todellinen sairaus. Se voi onneksi myös hellittää, aaltoilla tai hiipua pois.

Millaisia kokemuksia sinulla on masennuksesta sen eri muodoissa? Entä suljetusta osastosta? Sana on vapaa.

Share

KR(APU)L(A) – The worst hangover ever

Kuva

Krapula voi olla viaton ja pieni jyskytys. Tai sitten se voi olla pimeä ja ongelmallinen, toistuva kuilu, josta poispääsy on pikkuhiljaa vaikeampaa. Lähestyvän Flow-viikonlopun kunniaksi ja sarjakuvafestareita odottaen, tässä Järjettömän Vallilan kertomus käännekohtaisesta kankkusesta!

Kertomus on julkaistu aikaisemmin loppuunmyydyssä RIKKI-lehdessä vuoden 2016 sarjakuvafestivaaleilla. Nähdäänhän seuraavilla Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2.-3.9. Helsingin Suvilahdessa? 🙂

This story is about the worst and most groundbreaking hangover in a guy’s life. It’s part of an inclusive project called Hulluussarjakuvia – Comics about Madness. Check out the short description of this blog  and enjoy the subtitles between the panels. 🙂

Tarinankertoja/Storyteller: Järjetön Vallila 2016
Piirtotyö/Comic: Viivi Rintanen 2016

Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(1)Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(2)Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(3)Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(4)

Krapula (Hulluussarjakuvia 2016).Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(5)Krapula_Hulluussarjakuvia_2016-(6)Lue lisää tarinan taustoista alta!

Lue loppuun

Share

Suuruudenhulluus /The Bridge

Kuva

Mitä jos joku saisi tietää, miten pieni ja nöyrä olet sisältä, vaikka ulospäin olet vahva ja suuri?

What if someone found out how small and humble you are inside, no matter how strong and big you look like? The following story is about the horror of masculine panic.

Is Something Wrong
They Are Lurking in the Dark

Heavy Breathing but Nobody’s There
If That’s What You Think You’d Better Beware

King Diamond, Lurking in the Dark

Tarinankertoja/Storyteller: Lasse Lindqvist 2016
Piirtotyö/Comic: Viivi Rintanen 2016

LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017

LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017

LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017 LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017 LasseLindqvist&ViiviRintanenHulluussarjakuvia2017 Lasse on jyväskyläläinen ammattikirjoittaja ja tuore maisteri Jyväskylän yliopistosta. Hän tuntee kauhukirjallisuuden ja kauhuntunnelmaisen musiikin, mutta suurinta kauhua hän kokee paniikkikohtausten aikana. Lasse ei ole ainoa kohtaamani paniikkihäiriöinen mies, mutta poikkeuksellisen rohkea sellainen.

Lasse: ”Olen Lasse Lindqvist, 31-vuotias kirjoittaja. Olen aina ollut urheiluhullu. Harrastan jalkapalloa, lenkkeilyä ja kuntosalilla rehkimistä. Paniikkihäiriöstä olen kärsinyt 15-vuotiaasta lähtien.”Suuruudenhulluus”-tarinamme päähenkilö Otto Rajala on jossain määrin kaltaiseni. Ailahtelu suuresta ja pystyvästä miehestä pieneksi ja mitättömäksi ressukaksi on minullekin tuttua teinivuosiltani. Kuitenkaan Otto ei ole minä vaan etäännytetty muunnos minusta, uusi ihminen. Osa hänestä on minua, osa ei.

Tarinallani haluan näyttää, että paniikkihäiriö on äärimmäisen kiusallinen sairaus, joka tulisi ottaa vakavasti. Olen kuullut usein sairauttani vähäteltävän, mikä on tuntunut epäreilulta. Olen kuitenkin oppinut elämään sairauteni kanssa. Elän täysipainoista elämää, enkä ole enää vuosiin ajautunut kohtausten armoille. Otto kuvastaa sitä osaa minusta, joka yrittää löytää pakotien lamaannuttavasta paniikkikohtausten labyrintista. Hän toimii sijaiskärsijänäni: hän kokee kohtaukset, ettei minun tarvitsisi kokea. Häneen eläytymällä saavutan katharsiksen.

Viivin kanssa oli todellinen ilo työskennellä. Tarina heräsi henkiin. Viivi tavoitti käsikirjoituksestani oikeat sävyt ja loi värisävyjä myöten uskottavan paniikkihäiriöisen miehen todellisuuden. Lopputulos on minun silmiini paitsi terapeuttinen niin myös esteettisesti lumoava. Erityisesti paniikkikohtaus Kuokkalan sillalla on vaikuttava, eikä vähiten siksi, että yksi pelottavimmista kohtauksistani on tapahtunut samaisella sillalla.”

Lukija, mitä sinä ajattelet miehenä elämisestä? Entä paniikkihäiriöstä?
Share

Puolimieli – Half-minded (1/3)

Kuva

Puolimieli / Half-minded (2016) on tarina masennuksesta ja minuudesta. Se on tehty yhteistyössä monitaiteisen, poikkeuksellisen SusuPetalin kanssa. Lue prosessistamme lisää postauksen lopusta.

Julkaisuaikataulukin on poikkeuksellinen. Kakkososa (Tyhjäpää / An Empty mind) ja kolmas (Kadoksissa / A lost mind) ilmestyvät kuin ilmestyvät. Tarinat mukailevat todellista masennusta, hoitoprosessia ja elämää. Muutos mielessä voi olla hidas. Tarina on temmoltaan ja lopputulokseltaan arvaamaton. Minäkään en tekijänä tiedä, miten päähenkilö-Susumme käy.

This comic is a part of an inclusive project called Hulluussarjakuvia – Comics about Madness. Half-minded is a collaboration of SusuPetal & Viivi Rintanen and two sequals shall be published in the future.

Check out the short description of this blog  and enjoy the subtitles between the panels. 🙂 The blog shall be translated little by little. And maybe later published on a different domain as an English version.

Oletko joskus ollut niin loppu yrittämään elämistä, että puoliksi tyhjä lasi olet sinä itse?

Have you ever been so fed up of trying to survive life that you have become the half-empty glass yourself?

Tarinankertoja: SusuPetal 2016

Piirtotyö: Viivi Rintanen 2016

kuva1_susupetal kuva2_susupetalkuva3_susupetalkuva4_1kuva4_2*Jos säikähdit, kts. alalaita.

kuva6kuva7 Viivi: SusuPetal toimitti minulle proosakirjansa, joka kertoo miltä masennus tuntuu. Hämmästyin, mykistyin. Kirjassa ja SusuPetalin blogin teksteissä vaikutti se, kuinka syvästi masentunut ihminen on älykäs, luova ja taitava ilmaisija. Monialainen taiteilija, edelleen läheinen ja vanhempi – mutta itselleen ei mitään. Maailma kutistuu, minä mustuu, jopa murenee kuin hiili.

Monivivahteisen masentuneen lisäksi haluan tarinallamme näyttää, miten masennus liikkuu: hitaasti, painavasti, velloen elämän ylle ja vetäytyen kuin samanmoinen aalto.

SusuPetal:

Masennus ei tee ihmisestä huonoa. Osallistumalla tähän projektiin haluan kertoa omalla tarinallani, että me emme ole osa masennusta, masennus on vain osa meitä.

Toivon samaa kokeneiden huomaavan, miten yhteneväiset tunteemme ovat. Emme ole yksin. Emme ole ainoita hulluja. Meitä on monta, samoin kokeneita, saman ymmärtäviä.

Hulluussarjakuvat ei glorifoi mielen rikkoutumista vaan rikkoo tabuja, pelkoja, häpeää ja kaikkea sitä hyssyttelyä, mitä valitettavan usein esiintyy puhuttaessa psykiatrisista sairauksista. Ei ole todellakaan yhtään siistiä olla masentunut,  bipolaarinen ja niin edelleen.

En ole julkkis, joka paranee masennuksesta kuukaudessa. En ole, uskokaa tai älkää, valinnut tätä päätä.

Tulen toimeen sen kanssa paremmin kuin ennen, minulla on ammattilaisten kehuma ns. hyvä sairaudentunto. Olen tehnyt ihan helvetisti töitä pysyäkseni hengissä, oppiakseni tunnistamaan oireet, muuttanut vääristyneitä ajatusmalleja, oppinut hengittämään hyperventiloimatta. En koe itseäni epäonnistuneeksi ihmiseksi, vaikka tiedänkin, että syön lääkkeitä lopun ikäni. En häpeä.

 

Ruutu / A panel of Puolimieli – Half-minded. ©SusuPetal & Viivi Rintanen/Hulluussarjakuvia 2016

*Säikähditkö tarinan päähenkilön mielikuvien väkivaltaisuutta? Hirveä ajatus voi olla musertava myös sen ajattelijalle, joka ei ikimaailmassa tekisi pahaa kärpäsellekään. Silkkoja ajatuksia ei tarvitse pelätä, vaan niistä kannattaa kertoa.

Haluaisitko tämän Hulluussarjiksen fyysisesti kätösiisi? Tarina julkaistiin KUTI-lehdessä printtinä, jossa taitto pääsee oikeuksiinsa! 🙂 Kannattaa tsekata muutkin nykysarjiksen helmet ja kyttäillä lehden ilmaisnumeroita pääkaupunkiseudulla kirjastoissa tai vaikka Sarjakuvakeskuksella.

Tekeillä on kolmisen muuta tarinaa. Puolimieli jatkaa kulkuaan ennen pitkää, sitä ennen kuullaan kuntoutusrumbasta, päihteiden kytköksestä mielialaan ja paniikkihäiriöstä. Ja ehkä yksi avautumiseni hulluussarjisten kulisseista, jota panttaan kuin ummettuneena. Kiitos kärsivällisyydestänne <3

Terv. Viivi ja Hulluuranko. 🙂 Facebookissa löydät meidät hakusanalla @hulluussarjakuvia ja instassa seikkailee @viivi_rintanen

Share