“Häpeää ruokkii myös pakkoajatuksista kärsivien luonne, joka on yleensä säntillinen ja täysijärkinen. Tällöin ristiriita näiden ajatusten ja arkiajattelun välillä on maksimaalisen suuri. Ihminen luulee olevansa salahullu, sellainen, joka ei ole vielä tullut kaapista ja tajunnut hirviömäisyyttään.”,

sanoo psykiatri Pekka Laine Kalevan pakko-oireista ajattelua käsittelevässä jutussa. Tässä Varmuuden Vuoksi-jatkotarinan toinen ja viimeinen osa.

Tarinankertoja Eeva osasta 2: “Olen onnekas, sillä pääsin heti mielenterveystoimistoon, sieltä lääkärille, psykiatrille ja lopulta terapiaan. Ahdistuksen ollessa pahimmillaan viikoittaisten mielenterveystoimistokäyntien lisäksi myös lääkitys helpotti oloa. Pelkkä lääke tuskin olisi auttanut paljoakaan, vaan kaikkein eniten koen kuitenkin saaneeni apua keskusteluavusta ja vertaistuesta. En olekaan yksin.
Toivon, että tarinani auttaa ymmärtämään, että pakko-oireinen häiriö on valtavan laaja-alainen sairaus ja siihen voi liittyä hyvin monenlaisia pelkoja ja ahdistuksen aiheita. Se on paljon enemmän kuin käsien liiallista pesua tai hellan nappuloiden tarkastelua.
Haluaisin, että tästä sairaudesta ja muista mielenterveysongelmista puhuttaisiin julkisuudessa enemmän, jottei kukaan toinen joutuisi kärsimään yksin yhtä pitkään kuin minä. Eikä kenenkään tarvitsisi tuntea häpeää sairastumisestaan.
Viivin kanssa työskentely on ollut todella antoisaa ja olen kiitollinen siitä, että hän halusi piirtää tarinani. Viivi tekee todella tärkeää työtä tuodessaan julki erilaisia mielenterveysongelmia. “

Piirtäjä Viivi tarinasta: Tämä oli ensimmäinen hulluussarjakuva, jonka piirtämistä pelkäsin. Aluksi säikähdin jopa Eevaa, koska pelkkä ajatus pedofiliasta on vastenmielinen.

Eeva itse oli kaikkea muuta kuin kauhistuttava tai epäilyttävä: hän vaikutti fiksulta, herkältä ja suunnattoman pelokkaalta. Moni on Eevan tunteva on pedofiliapelosta kuullessaan tyrskähtänyt tahattomaan nauruun. Vakavat pakko-oireet eivät ole naurun asia, mutta reaktio kertonee pelon absurdiudesta.

Vedin syvään henkeä ja kysyin kysymyksiä. Olen siirtänyt Eevan vastauksien herättämän ajatuskulkuni tarinan psykiatrin suuhun. Onko todennäköistä, että pakko-oireileva perheenäiti on kehittänyt itselleen uuden, sairaalloisen pelon pedofiliasta? Vai että sama nainen – vailla minkäänlaisia pedofilian merkkejä historiassaan – olisi sekä pakko-oireinen että salaa itseltään pedofiili?

Kirjoitin ja piirsin tarinan eri tyylillä kuin yleensä. Sarjiksessa on paljon selittävää tekstiä. Tämä siksi, että koomisesti haluan olla herttaisen, älykkään ja välittävän naisen kohdalla aivan varma, että hänet nähdään ja kuullaan oikein. Eevan tarina on malliesimerkki tilanteesta, jossa mieleltään sairastunutta olisi syytä kuunnella ennen kuin menee kuuntelijana raiteiltaan.

Tarina: Eeva

Kuvakäsikirjoitus ja piirtotyö: Viivi Rintanen

©Hulluussarjakuvat 2016/Viivi Rintanen ja Eeva.