Hulluussarjakuvia-kokoelma ilmestyy syksyllä 2020

Kuva

Hulluussarjakuvat ilmestyvät ensimmäistä kertaa kirjana.

Hulluussarjakuvat ilmestyvät ensimmäistä kertaa kirjana.

Viimein voit lukea hulluussarjakuvasi myös omasta hyllystäsi! Pitkän, pitkän puurtamisen tuloksena Helsingin sarjakuvafestivaaleilla ilmestyy Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Suuri Kurpitsa), joka on sekä kokoelma rakastettuja hulluussarjakuvia että kertomus niiden synnystä.

Kahdentoista sarjakuvanovellin takana ovat todelliset henkilöt, joiden tarinat on julkaistu täällä blogissa vuosina 2015 – 2020. Kokoelma on ensimmäinen laatuaan ja ainut tapa, jolla voit saada hulluussarjakuvat itsellesi kirjamuodossa. Lisäksi kirja sisältää 60 sivua ennenjulkaisematonta, tekijän – eli minun, Viivin – elämästä kertovaa sarjakuvaa.

Kirjan nimitarina Sarjakuvaterapiaa kuvaa aikaa, jolloin piirsin muiden kokemuksia hulluussarjakuviksi ja kävin läpi omaa elämääni psykoterapiassa. Mitä tapahtuu, kun vuosia syömishäiriön ja loppuunpalamisen välillä sahannut nainen puhuu terapeutille äidistään, koirastaan, kuntosalinsa anorektisesta juoksijasta ja inhoamastaan lifestyle-bloggaajasta? Omaelämäkerrallinen psykoterapiakuvaus nivoo kaikki kertomukset yhteen ja näyttää myötätunnon, puhumisen ja kuuntelemisen muutosvoiman.

Olen teoksesta ja sen hulluussarjakuvista erittäin ylpeä. Siksi onkin siistiä, että olen sattumoisin tänä vuonna myös Helsingin sarjakuvafestivaalien kunniavieras ja teoksen julkaisu osa Graphic medicine -teemaista ohjelmaa la 4. –  su 5.9.2020 Helsingin Suvilahdessa! Tulethan sinäkin moikkaamaan minua Kattilahalliin? Paikan päältä voit ostaa signeeratun uutuusteoksen ja aikaisempaa tuotantoani. Järjestelyissä huomioidaan huolellisesti syksyn koronatilanne.

Ohjelma tarkentuu myöhemmin, mutta yksi tapahtuma joutaisi nyt heti kalenteriisi: tule sinäkin julkkareihin torstaina 3.9. Kulttuurikeskus Loukkoon kello 18.00 alkaen! Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, ja ilmestyy myöhemmin Hulluussarjakuvien Facebook-sivujen tapahtumiin. Julkkarit eivät ole julkkarit, jos te lukijat ette tule sankoin joukoin paikalle.

Jos haluat varmistaa että saat oman kappaleesi, voit ennakkovarata teoksen jo nyt sähköpostitse (viivirintanen@gmail.com). Kirjan hinta ja toimituskulut tarkentuvat myöhemmin, eivätkä varmasti ole suurensuuret.

Nähdään syyskuussa!

Terveisin Hulluussarjakuvien äiti Viivi

Share

Kadoksissa / A Lost Mind

Kuva

”Löysin alkuperäiset piirustukset, jotka tein ollessani suljetulla. Ne työt ovat olleet seitsemän vuotta muovipussissa. On pakko ajatella aikaa, joka ilmiönä on ikuinen mysteeri.

Toisinaan kaikesta on niin kauan, kun samaan aikaan ne kaukaiset ajat voivat vyöryä ylle hetkessä. Olen muutenkin miettinyt niitä viikkoja, jotka vietin suljetulla, sillä Viivi on piirtämässä kolmatta ja viimeistä osaa tarinastani Hulluussarjakuviin. Ensimmäisessä osassa tein matkaa mustuuteen, toisessa elin tyhjyyttä lähikaupassa. Kolmannen osan työstäminen on ollut yllättävän rankkaa, huomaan, että edelleen on aikoja, joita en halua muistaa.

Sairaalajaksoa edeltävä kaksi vuotta ilman minkäänlaista mielihyvän tunnetta, ilman oikeastaan mitään tunteita. Elämä ihmiskuorena.”

Tarinankertoja SusuPetal blogissaan. Tässä masennustrilogiamme viimeinen osa.

This comic is a part of an inclusive project called Hulluussarjakuvia – Comics about Madness. A Lost Mind is a collaborated webcomic, the last part of a trilogy about depression. It’s made by storyteller SusuPetal & comics artist Viivi Rintanen. The first part was published here (Half-Minded) and second here (An Empty Mind).

Check out the short description of this blog  and enjoy the subtitles between the panels. Feel free to comment or write to hulluussarjakuvia@gmail.com. 🙂

Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017Kadoksissa/A lost mind /Hulluussarjakuvia 2017pohja11_kadoksissa

Masennus ei ole olotila,

joka valitaan.

Ei tunne, jota ruokitaan vapaaehtoisesti.

 

Masennus ei ole alakuloa,

jossa viivytään hetki.

Masennus ei ole surua, joka tyyntyy aikanaan.

 

Masennus ei ole surumielisyyttä,

jota tuntee

syksyn tullen, kesän kuollessa pois.

 

Masennus ei ole maailman tuskaa,

ei hetken mielen notkahdus.

Susu Petal, Sairaalapäiväkirja (2010)

Tähän päättyy masennustrilogiamme. Masennus on todellinen sairaus. Se voi onneksi myös hellittää, aaltoilla tai hiipua pois.

Millaisia kokemuksia sinulla on masennuksesta sen eri muodoissa? Entä suljetusta osastosta? Sana on vapaa.

Share

Tyhjäpää / An Empty Mind (2/3)

Kuva

Tyhjäpää / An Empty mind on jatko-osa Susun tarinaan. Trilogia käsittelee masennusta, identiteettiä sekä tuntemusta minuudesta. Tarinat on tehty blogimaailmasta tutun, monialaisen kirjoittaja-taiteilija SusuPetalin kanssa. Voit lukea Tyhjäpään sellaisenaan tai katsoa ekan osan täältä: Puolimieli / Half-minded (2016).

This comic is a part of an inclusive project called Hulluussarjakuvia – Comics about Madness. An Empty Mind is a collaborated webcomic trilogy of SusuPetal & Viivi Rintanen. The first part was published here and in KUTI-magazine. The third part will be published in the future.

Check out the short description of this blog  and enjoy the subtitles between the panels. In the end you can find the storyteller’s – Susu’s – comment about this real-life story of hers. 🙂

Millainen olisit, jos et olisi ihan oma itsesi? Miten sinuun suhtauduttaisiin?

pohja1_susu pohja2_susu pohja3_susu pohja4_susu pohja5_susu pohja6_susuViivi: Tyhjäpää perustuu Susun blogin tämän postauksen dialogiin. Kuvattu kohtaaminen tuntui käsinkosketeltavan tragikoomiselta, sellaiselta josta pitäisi puhua. Miten kuroisimme yhteen järkytyksen, pelon ja kyvyttömyyden kuilun mieleltään sairastuneen ja ilmiötä pelkäävän hyvänpäiväntutun välillä? Miten oppisimme kohtaamaan toisissamme sen välttämättömän pimeän, mitä tavallisimmin emme näytä: sairauden, mielen säröilyn tai vaikean elämäntilanteen? Oppisimmeko toimimaan silloin, kun myötätunto olisi eniten tarpeen?

Susu: ”Kiiltävän julkisivun ylläpitäminen vie voimia. Salassa sairastaminen ei tee hyvää. Kesti  kauan ennen kuin tajusin sen. En kertonut masennuksestani muille kuin perheelleni ja parille hyvälle ystävälle. Muille näytin tuota jaksavaa minää, jos ylipäänsä pystyin menemään ihmisten ilmoille.

Jossain vaiheessa ymmärsin, että kulissit tarkoittivat sitä, että häpesin itseäni, masennustani. En voinut jatkaa sillä tavalla, oli pakko kaataa seinät, jotta saisin hengitettyä paremmin. Aloin vastata kysymyksiin ”mitä kuuluu?” rehellisesti. En nolatakseni kysyjää, en aiheuttaakseni hämmennystä ja epämukavuutta, vaan ihan vain itseni takia. Ajattelin myös, että jos puhun mahdollisimman avoimesti mielen sairauksistani, voisin samalla häivyttää pelkoa ja ahdistusta, jota ihmiset tuntevat kohdatessaan psyykkisesti sairaan ihmisen. Olinhan vielä minä, heille entuudestaan tuttu. Hieman erilainen, mutta silti minä.”

Tämän trilogian julkaisuaikataulu on hidas – kuten joskus masennuskin käänteissään. Kuten aiemmat, kolmas (Kadoksissa / A lost mind) osa ilmestyy kun ilmestyy. Tarinat mukailevat todellista masennusta, hoitoprosessia ja elämää.

Miten sinut on kohdattu tai vältetty kun olet ollut sairas tai hullu? Miten toivoisit tulevasi nähdyksi ja puhutelluksi? Kommentoi vapaasti!

Susu’s comments in English:

Lue loppuun

Share