Hulluuranko

Miltä tuntuu kertoa, ettei ole ihan normaali?

Mitä yhteistä on mielenterveydellä ja luurangolla?
hulluurankopostaus_viivirintanen1

Tervetuloa Hulluussarjakuviin!  Tämä on ensimmäinen postaus, mutta ei vielä aloita mielenterveystarinoiden sarjaa. Hulluusarjakuvat starttaa tammikuussa 2016. Sinun mielenterveystarinassasi ei tarvitse olla luurangon kaltaisia epätodellisia elementtejä, vaan piirrän tarinat toiveidesi mukaan. Lue lisää osallistumisesta ja blogin periaatteista.

Seuraavassa selvennän blogin kuvasymboliikkaa. Ai miksi tuossa ja kaikkialla on luurankoja?

Blogin maskotti on tässä postauksessa ja ulkoasussa seikkaileva Hulluuranko. Olen anatomiaintoilija. Opiskelin Budapestissä tutkimalla oikeita luurankoja. Ehkä siksi tulin ajatelleeksi, mitä yhteistä luurangolla ja hulluudella on. Luurankohahmoni kuvaa ihmisille yhteistä rakennetta – joka kuitenkin visusti piilotetaan kaappeihin tai haudataan maahan.

Ihmiskeholla on perusrakenne. Sen alin kehikko eli luuranko, voi olla monennäköinen: pitkiä tai pätkä, vankka tai hentoinen. Poikkeamat näkyvät, mutta eivät määritä ihmiskehon olemusta yksin. Luuranko muuttuu elämän aikana: se kasvaa, vahvistuu, heiveröityy –  ja saattaa myös särkyä. Kaikki saavat vain yhden, jonka kanssa pitäisi pärjätä.

Kuten luuranko, mielenterveys ei ole koko ihminen. Mutta aika välttämätön: kun mieli järkkyy tai napsahtaa luun lailla poikki, seurauksena on kivulias toipuminen. Sekoaminen tuntuu kävelemiseltä ilman luurankoa. Silloin keho luhistuu liikkumiskyvyttömäksi mytyksi pehmeää lihaa ja elimiä. Ei tunnu kauhean käytännölliseltä tai kivalta, voin kertoa. Minulle mielenterveys on kuin selkäranka, joka pitää toimintakykyisenä.

Kuten hulluudella, on luurangolla kielteinen merkitys. Luuranko viittaa kuolemaan, koska se ei tule esiin ennen vääjäämätöntä loppua. Myös hulluus nähdään kielteisenä, pelottavana, ehkä vaarallisena. Kielessä ´luuranko kaapissa´ tarkoittaa häpeällistä asiaa, joka halutaan piilottaa kaapin perälle vastakin. Niin itsekin visusti tein mielenvikaisuuteni kanssa melkein vuosikymmenen. Mitä pidempään salailu jatkui, sen mytymmäksi olo muuttui. Ja siksi väitän, että luurangot kannattaa kolistaa ulos.

Hullu luuranko eli Hulluuranko on osa minua. En pääse siitä eroon, vaikka kuinka haluaisin. Se irvii kaappini perällä ja peilikuvassani. Se tulee esiin ihmissuhteissa ja arjessa. Hulluuranko ärsyttää ja pelottaa minua, mutta ei enää kaada maailmaani. Rasittavuudestaan huolimatta Hulluuranko on välttämätön tyyppi: ilman kuolemaa elämä ei tuntuisi miltään, ilman hulluutta tasapainoinen mieli olisi itsestäänselvyys. Ja mitä positiivista nyt keksiikään asiasta, jonka mielellään deletoisi.

En pääse Hulluurangosta eroon, koska se on osa minua. Siksi olemme pakon edessä tulleet sinuiksi, ja piirrän sen esiin. Innolla odotan kommenttejanne ja tarinoitanne työstettäväksi.

hulluussarjakuvia@gmail.com

https://www.facebook.com/Hulluussarjakuvia-891413297573627/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *