Yle Perjantai: Kuka on hullu?-lähetyksestä saatoit bongata minut eli Viivin piirtämässä vielä julkaisematonta Hulluussarjakuvaa ja puhumassa hulluuden häpeäleiman purkamisesta. Olen sarjakuvataiteilija, kuvataideopettaja, mieleltään järkkyneiden tai toisenlaisten puolestapuhuja ja itse vähän hullu. Lisää minusta täällä.

Jos löysit tiesi tänne ohjelman kautta, sydämellisesti tervetuloa! Olet saapunut tilaan, jossa ei tarvitse hävetä mielen järkkymisiä, pienempää tai isompaa vinksahtaneisuutta tai synnynnäistä poikkeavuutta. Voit lukea blogin arvoista ja toiminta-ideasta tästä esittelysarjakuvasta. Hulluussarjakuvia voit lukea täysin ilmaiseksi ja myöhemmin myös kirjakokoelmana.

Hulluussarjakuvien idea on osallistava ja yksinkertainen: kuka tahansa hulluutta kokenut tai läheltä nähnyt voi lähettää minulle tarinansa sähköpostitse (hulluussarjakuvia@gmail.com). Piirrän osan saamistani tarinoista nettisarjakuviksi tälle alustalle, Facebook-albumiksi sekä Instagram-tililleni.

Suosittelen katsomaan koko ohjelman, jossa haastatellaan Aira Samulinia, tutkija Sanna Tirkkosta ja diagnoosikapinallista Nanna Vänttistä. Erityismaininnan ansaitsee Aira Samulin, koska on ollut poikkeuksellinen tienraivaaja häpeäleiman purkajana. Samulin puhuu lähetyksessä hiljattain menehtyneestä tyttärestään Pirkosta, joka sairasti skitsofreniaa. Aira ei ole koskaan peitellyt tai hävennyt tyttärensä sairautta, vaan rakasti ja huolehti Pirkosta koko heidän yhteisen taipaleensa ajan. Äidin ja tyttären suhde tuo esiin häpeäleiman yksinkertaisimman purkamisen tavan: välittämisen.

Lisäksi jaksossa esitetään dokumentti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivästä taiteilijasta, Maaria Oikarisesta. Oikarinen on kirjoittanut kokemuksistaan myös kovasti kehutun kirjan, Lucian silmät (Arktinen Banaani 2017).

Jaksoa on kehuttu kovasti. Mitä sinä pidit?

Voiko hulluuden nähdä sairausnäkökulman lisäksi myös ilmiönä, osana ihmisyyttä?