Puolimieli / Half-minded (2016) on tarina masennuksesta ja minuudesta. Se on tehty yhteistyössä monitaiteisen, poikkeuksellisen SusuPetalin kanssa. Lue prosessistamme lisää postauksen lopusta.
Julkaisuaikataulukin on poikkeuksellinen. Kakkososa (Tyhjäpää / An Empty mind) ja kolmas (Kadoksissa / A lost mind) ilmestyvät kuin ilmestyvät. Tarinat mukailevat todellista masennusta, hoitoprosessia ja elämää. Muutos mielessä voi olla hidas. Tarina on temmoltaan ja lopputulokseltaan arvaamaton. Minäkään en tekijänä tiedä, miten päähenkilö-Susumme käy.
This comic is a part of an inclusive project called Hulluussarjakuvia – Comics about Madness. Half-minded is a collaboration of SusuPetal & Viivi Rintanen and two sequals shall be published in the future.
Check out the short description of this blog and enjoy the subtitles between the panels. 🙂 The blog shall be translated little by little. And maybe later published on a different domain as an English version.
Oletko joskus ollut niin loppu yrittämään elämistä, että puoliksi tyhjä lasi olet sinä itse?
Have you ever been so fed up of trying to survive life that you have become the half-empty glass yourself?
Tarinankertoja: SusuPetal 2016
Piirtotyö: Viivi Rintanen 2016
*Jos säikähdit, kts. alalaita.
Viivi: SusuPetal toimitti minulle proosakirjansa, joka kertoo miltä masennus tuntuu. Hämmästyin, mykistyin. Kirjassa ja SusuPetalin blogin teksteissä vaikutti se, kuinka syvästi masentunut ihminen on älykäs, luova ja taitava ilmaisija. Monialainen taiteilija, edelleen läheinen ja vanhempi – mutta itselleen ei mitään. Maailma kutistuu, minä mustuu, jopa murenee kuin hiili.
Monivivahteisen masentuneen lisäksi haluan tarinallamme näyttää, miten masennus liikkuu: hitaasti, painavasti, velloen elämän ylle ja vetäytyen kuin samanmoinen aalto.
SusuPetal:
Masennus ei tee ihmisestä huonoa. Osallistumalla tähän projektiin haluan kertoa omalla tarinallani, että me emme ole osa masennusta, masennus on vain osa meitä.
Toivon samaa kokeneiden huomaavan, miten yhteneväiset tunteemme ovat. Emme ole yksin. Emme ole ainoita hulluja. Meitä on monta, samoin kokeneita, saman ymmärtäviä.
Hulluussarjakuvat ei glorifoi mielen rikkoutumista vaan rikkoo tabuja, pelkoja, häpeää ja kaikkea sitä hyssyttelyä, mitä valitettavan usein esiintyy puhuttaessa psykiatrisista sairauksista. Ei ole todellakaan yhtään siistiä olla masentunut, bipolaarinen ja niin edelleen.
En ole julkkis, joka paranee masennuksesta kuukaudessa. En ole, uskokaa tai älkää, valinnut tätä päätä.
Tulen toimeen sen kanssa paremmin kuin ennen, minulla on ammattilaisten kehuma ns. hyvä sairaudentunto. Olen tehnyt ihan helvetisti töitä pysyäkseni hengissä, oppiakseni tunnistamaan oireet, muuttanut vääristyneitä ajatusmalleja, oppinut hengittämään hyperventiloimatta. En koe itseäni epäonnistuneeksi ihmiseksi, vaikka tiedänkin, että syön lääkkeitä lopun ikäni. En häpeä.
Ruutu / A panel of Puolimieli – Half-minded. ©SusuPetal & Viivi Rintanen/Hulluussarjakuvia 2016
*Säikähditkö tarinan päähenkilön mielikuvien väkivaltaisuutta? Hirveä ajatus voi olla musertava myös sen ajattelijalle, joka ei ikimaailmassa tekisi pahaa kärpäsellekään. Silkkoja ajatuksia ei tarvitse pelätä, vaan niistä kannattaa kertoa.
Haluaisitko tämän Hulluussarjiksen fyysisesti kätösiisi? Tarina julkaistiin KUTI-lehdessä printtinä, jossa taitto pääsee oikeuksiinsa! 🙂 Kannattaa tsekata muutkin nykysarjiksen helmet ja kyttäillä lehden ilmaisnumeroita pääkaupunkiseudulla kirjastoissa tai vaikka Sarjakuvakeskuksella.
Tekeillä on kolmisen muuta tarinaa. Puolimieli jatkaa kulkuaan ennen pitkää, sitä ennen kuullaan kuntoutusrumbasta, päihteiden kytköksestä mielialaan ja paniikkihäiriöstä. Ja ehkä yksi avautumiseni hulluussarjisten kulisseista, jota panttaan kuin ummettuneena. Kiitos kärsivällisyydestänne <3
Terv. Viivi ja Hulluuranko. 🙂 Facebookissa löydät meidät hakusanalla @hulluussarjakuvia ja instassa seikkailee @viivi_rintanen
